Imetyksen ensipäivät

Pieni vastasyntynyt pystyy jo paljoon, jos hänelle vain annetaan mahdollisuus. Kaikki aistit toimivat jo kohdussa: vauva näkee, kuulee, haistaa, maistaa ja tuntee. Vauvalla on kyky imeä rintaa ja ilmaista itseään ilmein ja äänin.

Syntymä on suuri muutos: siihen asti vauva on saanut olla jatkuvasti äidin syleilyssä, kuullut äidin äänen ja sydämen lyönnit sekä tuntenut hänen liikkeensä. Kohdun ulkopuolella on kylmempää sekä mahdollisuus tulla hylätyksi. Ravintokaan ei enää tule itsestään. Siksi vastasyntynyt pyrkii varmistamaan, että hänestä pidetään huolta: varsinkin ensipäivinä vauvat vaativat paljon läheisyyttä ja haluavat imeä rintaa tiheästi. Imetys edustaa heille kaikkea hyvää: lämpöä, läheisyyttä, ravintoa ja rakkautta.

Ensi-imetys

Kun lapsen synnyttyään nostaa äidin paljaalle rinnalle, hän itkee hetken. Pikkuhiljaa hän rauhoittuu äidin sydämenlyönteihin ja lämpöön sekä isän ja äidin tuttuihin ääniin. Hän levähtää hetken ja alkaa sitten avata silmiään ja katsella ympärilleen. Hän avaa ja sulkee nyrkkejään, lipoo kielellään ja alkaa availla suutaan. Hän työntää nyrkin suuhunsa ja imee sitä hetken. Pian hän alkaa nostella päätään ja etsiä rintaa. Hän alkaa ryömiä kohti rintaa.

Löydettyään nännin hän jatkaa sen luona käsi- ja suuliikkeitään. Hän voi tarttua kädellä nänniin ja yrittää viedä sen suuhunsa. Hän tutustuu suullaan nänniin. Välillä hän saattaa keskeyttää koko touhun katsoakseen äitinsä kasvoja. Lopulta hän avaa suunsa suurelle ja tarttuu nänniin. Imetys alkaa. Vauva imee rintaa yleensä puolisen tuntia ja on hereillä ensimmäiset pari tuntia synnytyksen jälkeen. Tämän jälkeen lapsi nukahtaa ja saattaa nukkua useita tunteja yhteen menoon.

Tällainen nk. pidennetty ensikontakti on ihanteellinen imetyksen aloitus. Aina se ei kuitenkaan ole mahdollinen heti synnytyksen jälkeen esimerkiksi keisarileikkauksen vuoksi. Tällöin voi ensikontaktin toteuttaa heti, kun äidin ja lapsen vointi sen sallivat. Vauvan voi laittaa ihokontaktiin myös isänsä syliin. Ihokontakti ei ole välttämätön imetyksen onnistumisen kannalta, mutta se voimistaa vauvan hamuilurefleksiä ja auttaa vauvaa löytämään oikean imemisotteen.

Ensi-imetyksen voi myös toteuttaa nostamalla vauvan rinnalle äidin istuessa tai ollessa kyljellään. Tällöinkin on tärkeää antaa vauvalle aikaa tutustua rintaan omaan tahtiinsa sekä mahdollisuuksien mukaan antaa hänen tarttua rintaan itse.

Ennen maidon nousua

Imetys on aluksi varsinkin ensisynnyttäjälle opettelua ja harjoittelua. Olo on epävarma ja hyvän imetysasennon löytämiseen voi mennä aikaa. Myös uudelleensynnyttäjän imetyksen alkutaival voi takkuilla, vaikka takana olisikin onnistunut imetys: onhan partneri uusi! Kannattaa siis varata matkaan aimo annos kärsivällisyyttä ja pyytää rohkeasti apua sairaalan henkilökunnalta.

Vastasyntynyt kertoo imemishalukkuudestaan hamuilemalla eli hän aukoo suutaan, lipoo kielellään, kääntää päätään sivulle etsien rintaa sekä vie käsiään suuhun. Itku on myöhäinen merkki nälästä ja itkevää vauvaa on vaikeampi saada imemään. Hamuilevalle vauvalle kannattaa aina tarjota rintaa ja toisaalta: jos vauva ei hamuile, ei hän todennäköisesti ole nälkäinen.

Ensimmäisen vuorokauden vauvat ovat usein väsyneitä ja viettävätkin suurimman osan ajasta nukkuen ja toipuen synnytyksestä. Parhaiten vauva nukkuu vanhempiensa vieressä tai sylissä. Imetyksiä saattaa kertyä vain muutama koko vuorokaudessa. Näin äidillekin jää aikaa toipua synnytyksestä ja kerätä voimia tulevaa vauvanhoitoa varten. Osa vauvoista kuitenkin aloittaa tiheän imemisen jo ensimmäisen elinvuorokautensa aikana.

Toinen vuorokausi on tavallisesti tiheän imemisen aikaa: vauva voi imeä jopa useita tunteja yhteen menoon, torkahtaa sitten hetkeksi ja taas jatkaa. Tämä tiheä imeminen käynnistää maidonerityksen toden teolla. On varsin tavallista, ettei vauva halua tuolloin olla hetkeäkään erossa äidistä. Vaikka hän näyttäisi nukahtaneen imetyksen päätteeksi, havahtuu hän hereille heti sänkyyn siirrettäessä. Tiheät ja pitkät imetysrupeamat voivat äidistä tuntua raskailta. Jaksamista tukee tieto siitä, että usein jo seuraavana päivänä tilanne rauhoittuu. Lisäksi kannattaa imetyshetkistä pyrkiä tekemään lepohetkiä myös äidille mukavan imetysasennon avulla. Pitkällään imettäessä voi vaikka torkahtaa! Myös isä voi auttaa antamalla vauvalle sylihoitoa imetysten välillä, jotta äiti pystyy syömään, käymään suihkussa tai lepäämään hetken.

Imetysasento ja imemisote

Heti ensi-imetyksestä alkaen kannattaa kiinnittää huomiota erityisesti kahteen seikkaan: imetysasentoon ja vauvan imemisotteeseen. Imetys aloitetaan etsimällä äidille miellyttävä asento. Äidin kannalta hyvä imetysasento on sellainen, jossa hän ei joudu jännittämään mitään kehonsa osaa. Koska imetykseen kuluu ensimmäisinä kuukausina varsin paljon aikaa, voi jännittynyt asento saada aikaan hartiasärkyä, selkäkipuja ja muita vaivoja. Hyvä asennon löytämisen apuna voi käyttää tyynyjä.

Kun äiti on löytänyt hyvän asennon itselleen, nostetaan vauva rinnalle kasvot rintaan päin ja koko vartalo kääntyneenä äitiä kohti. Lapsi on oikealla kohdalla, kun nänni koskettaa kevyesti vauvan nenää tai ylähuulta suun ollessa kiinni ja hänen vartalonsa on kiinni äidin vartalossa (suuririntaisilla naisilla tämä ei aina ole mahdollista). Myös vauvan asennon mukavuuteen on syytä kiinnittää huomiota. Asennon olisi oltava tukeva, ettei hänkään joudu jännittämään itseään ylettyäkseen rintaan. Tässäkin voi käyttää apuna tyynyjä.

Kun äiti ja lapsi ovat löytäneet asentonsa, annetaan vauvan hamuilla rinnalla. Ensimmäisinä päivänä tämä "esileikki" voi kestää jopa puolesta tunnista tuntiin ja sen tarkoituksena on valmistaa niin rintaa kuin lastakin imetykseen. Lapsi tarttuu useimmiten itse rintaan ja aloittaa imemisen, kun on siihen valmis. Häntä voi tarvittaessa auttaa otteen saamisessa muovaamalla rintaa kädellä lapsen suun suuntaisesti. Tällöin tulee kiinnittää huomiota siihen, etteivät sormet ole liian lähellä nänniä, jotta ne eivät ole tiellä, kun vauva tarttuu rintaan. Kun lapsi avaa suunsa suurelle (kuin omenaa haukatessa), voi häntä kevyesti, mutta varmasti vetää rintaa kohti. Aluksi voi joutua yrittämään useita kertoja, ennen kuin vauva saa rinnasta hyvän otteen ja alkaa imeä.

Kun vauvalla on hyvä imemisote, nänni on hänen suussaan syvällä, aina pehmeässä suulaessa asti. (Voit kokeilla, missä pehmeä suulaki on, työntämällä sormen suuhusi suulakea pitkin. Suun takaosassa suulaki pehmenee.) Tällöin lapsi lypsää rintaa painamalla nännipihan aluetta kielellään suulakea vasten eikä itse nänniin kohdistu hankausta tai puristusta.

Ulkoisia tunnusmerkkejä hyvästä imemisotteesta ovat:

• vauva suu on auki rintaa imiessä
• kieli on suun pohjalla ja sen kärki alaikenien ja alahuulen päällä
• ote on epäsymmetrinen eli nännipihaa on enemmän suussa kielen puolelta
• imeminen ei tunnu äidistä kivuliaalta.
• Ensimmäisinä päivinä tosin nännit voivat aristaa ensimmäisten imujen aikana, mutta kivun pitäisi hellittää noin 10 sekunnissa.
• Maidon nousu

Istukan tuottamat raskaushormonit poistuvat äidin elimistöstä parissa päivässä ja tämän jälkeen ottavat imetyshormonit (erityisesti prolaktiini) vallan. Tämän hormonimyrskyn äiti huomaa niin mielessään kuin kehossaan. Mielialat heittelehtivät rajusti: välillä on maailman onnellisin ihminen ja jo hetken päästä valtaa suuren vastuun tuoma kauhu. Kyyneleet eivät ole lainkaan harvinaisia vieraita ja niitä vuodatetaan niin onnesta kuin ahdistuksestakin.

Kehossa suurimmat muutokset tapahtuvat rinnoissa, kun maidoneritys käynnistyy toden teolla. Tämä tapahtuu yleensä 2-5 vuorokauden kuluttua synnytyksestä. Useimmille naisille maidon nousu aiheuttaa jonkin verran turvotusta rinnoissa. Tämä johtuu pääosin verenkierron lisääntymisestä ja vain osittain maitomäärän lisääntymisestä. Pahin turvotus laskeekin 1-2 vuorokauden kuluessa. Maidon nousun aiheuttamia vaivoja voi ennaltaehkäistä tiheillä imetyksillä. Jos turvotus on kuitenkin voimakasta, parhaiten auttaa kylmähoito eli esimerkiksi jääkaappikylmien kaalinlehtien käyttö rintaliiveissä tai rintojen hautominen pyyhkeeseen käärityllä pakastevihannespussilla. Lypsäminen ei usein juurikaan helpota oloa, mutta voi auttaa vauvaa saamaan otteen pinkeästä rinnasta. Tällöin voi lypsää ennen imetyksen alkua sen verran, että nännipihan alue pehmenee. Suuria lypsymääriä ja tiheää lypsämistä kannattaa välttää, koska se vain lisää maidoneritystä ja voi aiheuttaa ylituotantoa.

Myös lapsen käytös muuttuu maidon noustua. Ensimmäisen ison maitoaterian syötyään pikkuinen voi nukkua useita tunteja kuin huumattuna. Imetysvälit voivat väliaikaisesti pidentyä ja imetysten kesto lyhentyä. Tässä vaiheessa lapsen virtsamäärien tulisi lisääntyä ja kakan muuttua keltaiseksi.

Lisämaito, tutti ja tuttipullo

Terveet, täysiaikaiset ja normaalipainoiset vastasyntyneet eivät tarvitse muuta kuin äitinsä rintamaitoa ensimmäisinä elinpäivinäänkään. Vaikka äidin erittämät maitomäärät eivät yleensä ole kovin suuria, on tämä ensipäivien maito (kolostrum, ternimaito) hyvin ravitsevaa. Vauva saa siitä tarvitsemiaan ravinto- sekä vasta-aineita. Se saa myös vauvan vatsan toimimaan eli lapsenpihkan poistumaan ja ehkäisee sitä kautta keltaisuutta. Lisäksi vastasyntyneillä on yleensä hyvät ravintovarastot. Tiheä imeminen tai pitkät imetykset eivät ole merkki lisämaidon tarpeesta, vaan vauvan normaalia käytöstä. Niiden avulla hän takaa riittävän maidonsaannin ja maidonerityksen käynnistymisen toden teolla.

Osa lapsista kuitenkin tarvitsee lisämaitoa, koska heillä on riski verensokerin laskuun. Lääketieteellisesti perusteltua on antaa lisämaitoa (tai seurata verensokeria verinäyttein) ainakin seuraaville lapsille:

• diabeetikkoäitien lapset (myös jos äidillä raskaudenajan diabetes)
• raskauden kestoon nähden pieni- tai suuripainoiset vastasyntyneet (¬±2SD)
• ennenaikaisesti syntyneet (alle 37 täyttä raskausviikkoa)
• synnytyksen aikana lievästäkin hapenpuutteesta kärsineet lapset
• sairaat vastasyntyneet (esim. tulehdussairaudet)

Edellä mainittujen lisäksi lisämaitoa tarvitsevat äidin maitomäärän lisääntymiseen asti lapset, joiden paino on laskenut yli 10% syntymäpainosta.

Ensimmäisten viikkojen aikana ei suositella tutin tai tuttipullon käyttöä, koska ne saattavat vaikeuttaa rinnan imemisen opettelua. Tämä johtuu siitä, että tuttia imetään eri tavalla kuin rintaa. Tutin pää ei mene läheskään niin syvälle lapsen suuhun kuin rinta ja tuttipullosta maito tulee lähes itsestään. Kieltäkin käytetään aivan eri tavalla tuttipulloa imiessä: sillä lähinnä estetään maidon liian nopea virtaaminen. Kahden erilaisen imemistavan opettelu voi olla vastasyntyneelle vaikeaa, joten lisämaito tulisi antaa kupista hörpyttäen. Huvitutin imemisessä on lisäksi se huono puoli, että se vie rinnalle tarkoitettua stimulaatiota, eikä siitä tule ravintoa. Varsinkin ennen maidon nousua se voi häiritä herkkää kysynnän ja tarjonnan välistä tasapainoa.

Imetyksen alkupäivät ovat uuden opettelua niin äidille kuin vastasyntyneellekin ja vain harvoin kaikki sujuu aivan ongelmitta. Useimmat ongelmat kuitenkin ratkeavat varsin pian sitkeän harjoittelun sekä riittävän avun ja tuen turvin. Eihän kukaan opi tanssimaankaan harjoittelematta!

Katja Koskinen on kolmen lapsen (-87, -96 ja -06) äiti, kätilö, IBCLC ja HUS:n imetyskoordinaattori.

Imetysuutisia 1/2002, julkaisija Vauvamyönteisyys ry, tiedustelut itu (at) imetys. fi. Artikkelin lainaaminen suoraan tai epäsuorasti ilman lähdetietoja on kielletty, mutta lainaaminen lähdetietoineen ei-kaupalliseen tarkoitukseen on sallittua.