Katja Koskisesta vuoden Ritva

Imetyksen tuki ry on valinnut vuoden Ritvaksi kätilö, IBCLC, imetyskoordinaattori Katja Koskisen.


Imetysviikon vuoden teema on Puhu Imetyksestä. Imetyksen tuki ry:n mielestä espoolainen Katja Koskinen on esimerkillisellä tavalla tehnyt näkyväksi imetystä.

Katja Koskinen on suorittanut ensimmäisenä Suomessa imetyksen asiantuntijatutkinnon, IBCLC-tutkinnon. Hän on kirjoittanut ensimmäisen suomenkielisen ammattilaisille suunnatun imetysohjauksen kirjan, Imetysohjaus, vuonna 2008. Katja Koskinen mahdollisti työllään Kätilöopiston sairaalan sertifioinnin vauvamyönteiseksi vuonna 2010. Lisäksi Katja Koskinen on tarjonnut laadukasta imetysohjausta perheille oman yrityksensä, Silkkipään, kautta.

Yhteiskunnallisella tasolla Katja on toiminut monissa kansallisissa ja kansainvälisissä imetystä edistävissä työryhmissä. Terveydenhuollon ammattilaisena tehdyn työn lisäksi Katja on toiminut aktiivisesti Imetyksen tuki ry:ssä ja toiminut yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2007.

Katja Koskinen on Suomen uranuurtajia imetyksen edistämisessä. Hän on käyttänyt ja rohkaissut muita käyttämään erilaisia puhumisen tapoja. Katja Koskisen puheessa vauvaperheitä hoitavien ammattilaisten imetysohjauspuhe ja imetystukiäitien vertaispuhe erottuvat toisiaan täydentäväksi kokonaisuudeksi. Hän korostanut äitien ja vauvojen kuuntelemista ja huomioon ottamista lämpimällä ja monitasoisella tavalla.

Vuoden Ritva on Imetyksen tuki ry:n imetyksen edistämisen tunnustuspalkinto, joka myönnetään vuosittain imetysviikolla. Ensimmäinen Vuoden Ritva valittiin vuonna 2010, silloin tunnustuspalkinnon sai IBCLC Ritva Kuusisto, jonka nimeä tunnustuspalkinto kantaa.

Lisätietoja:

Imetyksen tuki ry
www.imetys.fi
www.imetys.fi/imetysviikko2011
Maarit Kuoppala, toiminnanjohtaja, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , puh. 044 5225 032
Liisa Ansio, vertaistukitoiminnan sihteeri, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. , puh. 044 5225 038