Imetystukipuhelimen päivystäjäksi

Kahden pojan äiti kaipasi mielekästä tekemistä vaipanvaihtojen sijaan ja löysi itsensä Imetyksen tuki ry:n peruskurssilta. Hänelle luonnollinen jatke oli Imetystukiäitikurssi.

- Katselin omaan alaani liittyviä koulutuksia ja suuri osa mahdollisuuksista kaatui siihen, että pienin tissitakiainen olisi pitänyt jättää kotiin kurssien ajaksi. Sitten muistin Itun ja sattumalta oli juuri alkamassa peruskurssi, jolle pääsin mukaan, Pauliina Paakala muistelee.

Pauliinan esikoinen syntyi vuonna 2004. Allergisen lapsen kanssa hänelle tulivat tutuiksi sekä yhdistyksen keskustelupalsta että Imetystukilista, joista hän löysi paljon tukea ja apua.

– Esikoisen imetys oli alussa aika takkuavaa. Sairaalassa sain kuulla kommentit ”parempi opettaa se syömään pullosta, kun ei sinulla näytä maitoa tulevan”, ja tämä siis pari päivää synnytyksen jälkeen. Kotona maito kyllä nousi, mutta imuote oli pielessä ja kipu lamauttavaa. Otteen korjaamiseksi tutkin Maitolaiturin ohjeita. Lisäksi sain apua tuntemiltani imetystukiäideiltä ja kummasti esikoinen oppi imuotteen ja imetys sujui kuin leikiten. Viime vuonna syntyneen kuopuksen imetys on puolestaan ollut ihanaisen helppoa.

Jatkokurssi oli Pauliinalle selvä valinta.

– Peruskurssin aikana tai jo sitä ennen, olin ajatellut, että aiemmasta kokemuksestani puhelinpäivystäjänä ja ryhmänvetäjänä Seta ry:ssä ja Aids-tukikeskuksessa voisi olla hyötyä Itulle, joten päädyin hankkimaan lisää koulutusta tullakseni päteväksi puhelinpäivystäjäksi ja ryhmänvetäjäksi.

Lisäksi jatkokurssilla kiinnostivat imetyksen käytännön tiedot ja teoriatieto.

– Samassa elämäntilanteessa olevien äitien tapaaminen oli myös aika suuri syy hakeutua kurssille, Pauliina myöntää.

Kiinnostava ja innostava

Kurssista Pauliinalla on enimmäkseen positiivista sanottavaa.

– Se oli kiinnostava ja innostava. Teki hyvää huomata, että imetystukiäitejäkin on monenlaisia, eikä taaperoimetys todellakaan ole se ”pääsyvaatimus”, vaan tavoitteena on se, että kukin äiti saa itseään tyydyttävän imetyskokemuksen. Kestäköön imetys sitten kuukauden tai kuusi vuotta, kunhan äiti on tilanteeseen tyytyväinen.

Asiatietokin saa kiitosta. Myös erilaisten kansatietojen korjaaminen (esim. kylmä aiheuttaa rintatulehduksen) oli Pauliinasta kiinnostavaa. Huonoja puoliakin löytyi.

– Ongelmana koin sen, että puhelinpäivystyksen aloitus oli porrastettua, eli kun itse olin ensimmäisiä kurssilaisia, jotka päivystyspuhelimen saivat, jäi ryhmästä saatava vertaistuki päivystyksessä aika vähäiseksi. Ja kun viimeiset puhelimeen vastanneet kertoivat kokemuksistaan, olivat omat ensikokemukset jo sen verran hautuneet, että ei ihan osannut enää samaistua.

Jokainen kurssilainen otti vuorollaan oman päivystyspuhelimensa jännittyneenä ja uteliaana.

– Päivystäminen on jännää! Koskaan ei tiedä mitä puhelimessa kysytään, millainen tilanne äidillä ja perheellä on. Työskentelet täysin soittajan antaminen tietojen pohjalta, näkemättä ilmeitä ja eleitä jotka kuitenkin syventävät kertomusta, Pauliina sanoo.

Tukipuhelimeen soittava äiti ei ole yksin

Pauliinan oma päivystysura alkoi mukavasti.

– Puheluissa käsiteltiin yleisimpiä ongelmia, kuten tiheän imun kautta, rikkinäisiä rinnanpäitä ja vatsavaivaista vauvaa - kaikki vertaistuella hoidettavia asioita, joista minulla on myös henkilökohtaista kokemusta.

Toki aina kaikki ei mene yhtä helposti. Päivystäjille voi tulla vastaan myös vaikeita ja ikäviäkin tilanteita.

– Ikäviä ovat sellaiset tilanteet, joissa jo ensikysymysten jälkeen tietää kyseessä olevan jotain niin vakavaa, ettei sitä vertaistuella voida hoitaa. Imetykseen motivoituneelle äidille on kipeää sanoa vauvan tarvitsevan lisäravintoa, vaikka tarve olisi selvä ja terveydenhoidon ammattilaisten olisi se pitänyt aikaa sitten huomata. Myös omat riittämättömyyden tunteet näissä tilanteissa ahdistavat ja pistävät miettimään jälkikäteen tuliko sanottua kaikki riittävän painokkaasti ja miten tilanne tästä etenee.

Ikäviksi tilanteiksi Pauliina kertoo myös sellaiset puhelut, joissa tietää, mistä on kyse, kertoo miten tilanteen saisi korjattua, mitä kannattaisi tehdä, samalla etsii lisää tietoa ja ”puhuu kuin Runeberg” ja puhelun päätteeksi kuulee ”noh, eipä tästä taida kyllä mitään apua olla”.

– Vaikka kuinka sympatiseeraa väsynyttä ja pottuuntunutta äitiä, niin tekisi kyllä mieli hakata omaa päätä seinään, Pauliina myöntää.

Onneksi eniten päivystämisestä jää hyviä kokemuksia ja muistoja.

– On ihanaa, kun keskustelun aikana huomaa äidin huolen häviävän ja hymyn hiipivän ääneen. On tosi hienoa, kun voi vakuuttaa huolestuneelle äidille, ettei ole huolta, kyseessä on taas yksi vaihe, eikä äiti ole tämänkään vaiheen kanssa yksin. Tai kun huomaa, että on osannut antaa äidille apua, jota hän ei ole uskonut löytävänsä.

Kirjoittanut Marika Viita, julkaistu alunperin Imetyksen tuki ry:n Imetysuutisia-lehdessä 1/2009.