Tälle sivulle ylläpitäjä kokoaa joutessaan kuulumisia, tietoja menneistä tapahtumista ja toiminnasta, vanhoja uutisia...
Kes‰iset perhepiknikit
Vuonna 2010 j‰rjestettiin perhepiknikkej‰ kuudella eri paikkakunnalla. Perhepiknikit ovat kuin kes‰isi‰ imetystukiryhmi‰, jonne ovat tervetulleita perheet, yst‰v‰t ja tuttavat. Yhteinen paikka, omat ev‰‰t ja lyhyt kuulumiskierros alussa sek‰ leppoista yhdess‰oloa kuuluivat olennaisina piknikkien luonteeseen.
Lukijakysely Imetysuutisia-lehdestä
Imetysuutisia kartoitti lukijoidensa toiveita tekemällä lukijakyselyn. Kaikkien kyselyyn vastanneiden ja yhteystietonsa lähettäneiden kesken arvottiin kolme Imetysuutisten vuosikertaa. Voittajat voivat tilata lehden joko itselleen tai jos se tulee jo omaan osoitteeseen, vaikkapa kaverille lahjaksi. Arvonta suoritettiin 1.12.2009 ja voittajille ilmoitetaan asiasta henkilökohtaisesti. Kiitokset kaikille osallistujille ja onnittelut voittajille!
Imetystiedon peruskurssi
Vielä ennen vuodenvaihdetta oli tarkoitus järjestää Sastamalassa Imetystiedon peruskurssi. Valitettavasti osallistuija ei tullut riittävästi, joten kurssi piti harmillisesti peruuttaa.
Yhdistyksen syyskokous
...pidettiin Helsingissä Taivallahden leikkipuiston tiloissa (Pohjoinen Hesperiankatu 22) lauantaina 24.10. klo 15-17. Ennen syyskokousta oli tukiäitien tapaaminen aiheena "kaikkia ei voi auttaa". Syyskokouksessa valittiin uusi puheenjohtaja ja hallitus vuodelle 2010, lisäksi vahvistettiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodelle 2010. Jäämme odottelemaan RAY:n avustuspäätöksiä...
Imetysviikko 2009
Imetysviikkoa vietettiin tänä vuonna viikolla 41. Viikon tapahtumista lisää nettisivuilla.
Joensuussa tapahtui
Liekku ry järjesti Rotinat-tapahtuman lauantaina 3.10. klo 9-15 Joensuun yliopistolla. Ohjelmassa oli mm. luentoja, kestovaippa- ja kantoliinamyyntiä, imetystukea ja -tietoa sekä arpajaiset.
"Rotinat meni oikein mukavasti, ihmisiä oli kuuntelemassa luentoja reilut 30/luento. Kolmella luennolla ei ollut kaikilla samat ihmiset, eli kävijöitä oli varmaan noin 100.
Piiraisen Pirjo IBCLC piti luennon imetyksestä perheen yhteisenä juttuna, kertoen mm. siitä kuinka merkittävä rooli isällä on imetyksen sujumisessa. Ettei imetystä tule pitää vain äidin ja vauvan juttuna, johon isällä ei ole osuutta. Paikalla oli kuuntelemassa useampi odottava pariskunta, imettävien äitien lisäksi. Myös muutama terkkari ja paikallisen AMK:n opettaja. :)
ITUn tietoa ja esitteitä jaettiin samassa pöydässä, jossa kerrottin Liekun toiminnasta. Vieressä oli arpajaiset, jotka houkuttelivat paljon ihmisiä pysähtymään pöydän ääreen. Imetysluennon lopuksi oven suussa jaettiin "imetystukipuhelimen eräpäivä käärörulla -esitteet" (Hienot!!) kaikille luennolta poistujille." Kertoi Katriina Joensuusta.
Toiveikas mielenosoitus
Viikko 38 oli yhdistykselle ja ilmeisesti ylipäänsä koko vapaaehtoistoiminnalle historiallinen Imetystukipuhelimen lakon myötä. Viikolla 39, tiistaina 22.9. klo 12 yhdistys järjesti Toiveikkaan mielenosoituksen ja Pienin askelin -installaation Eduskuntatalon portailla. Tunnelmia voi lukea blogista.
Imetysuutisia 2/2009...
... ilmestyi 2.6. ja annettiin postin kuljetettavaksi kaikille 15.5. mennessä jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille.
Imetystukipuhelin kesällä
Valtakunnallinen Imetystukipuhelin palveli kesälläkin. Soittoja otettiin vastaan joka päivä kahden tunnin ajan kerrallaan.
Perhepiknikit
Kesällä järjestettiin jälleen ympäri Suomen perhepiknikkejä, jonne kaikki halukkaat olivat tervetulleita. Imetystukiryhmien järjestämillä piknikeillä on yleensä lyhyt esittelykierros, jonka jälkeen jokainen voi keskittyä omien eväiden syömiseen, seurusteluun tai vain olemiseen. Paikalla on 1-2 imetystukiäitiä, joiden kanssa voi jutella imetyksestä.
Kurssikalenteri vuodelle 2009
Vuoden 2009 aikana suunniteltiin järjestettäväksi useita Imetystiedon peruskursseja ympäri Suomen. Keväällä 2009 kursseista toteutui Jyväskylän, Vaasan, Rovaniemen ja Helsingin kurssit. Syksyllä 2009 on tarkoitus pitää kursseja mm. Turussa, Kajaanissa, Hämeenlinnassa ja Mikkelissä, jos vain kiinnostusta on tarpeeksi.
Koulutuksen sivuilta voi lukea lisätietoja etenkin syksyn osalta.
Imetysuutisia 1/2009
|
|
...ilmestyi maaliskuun lopussa - netissä. (5.4. 2009) |
Kevätkokous ja tukiäitien tapaaminen
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin sunnuntaina 8.3. 2009 klo 15-17 Taivallahden leikkipuistossa Helsingin Töölössä (Pohjoinen Hesperiankatu 22). Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat sekä hyväksyttiin sääntömuutosehdotus koskien pykälää 10: kokousten koollekutsuminen.
Virallinen kutsu lähetettiin kaikille jäsenille joko postitse tai sähköpostilla kunkin jäsenen toiveen mukaan viikkojen 8 ja 9 aikana.
Kokouksessa valittiin puheenjohtajana jatkamaan Karla Loppi Helsingistä. Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Tanja Borodulin Kotkasta, Minna Haataja Kajaanista, Agda Kalliola Jyväskylästä, Marika Koskilahti-Viita Vaasasta, Anni Laine Helsingistä, Aino Mäkinen Turusta ja Jaana Reinikka Keravalta. Varajäseniksi valittiin Katja Koskinen Espoosta ja Pia Ruohotie Helsingistä.
Ennen kokousta klo 12-14 järjestettiin tapaaminen ryhmänvetäjille ja tukiäideille. Tapaamisessa kuultiin KTL:n Imetyksen edistämisen ohjelman kuulumisia, vaihdettiin omia kuulumisia ja vietettiin aikaa vapaasti keskustellen.
Tapaamisen ja kokouksen välissä klo 14-15 tarjottiin kevyt lounas.
Joulunajan kuulumisia
Joulua otettiin vastaan yhdistyksen historian ensimmäisen joulukalenterin parissa! Kalenteri sai paljon kiitosta, ja on edelleen luettavissa.
Viihdytystä, menoa ja meininkiä hyvää seuraa unohtamatta oli tarjolla jäsenille ja näiden ystäville perheineen sunnuntaina 7.12. pikkujoulujen merkeissä.
Imetysuutisia 2/2008 ilmestyi 1.12. Lehdessä oli mm. raporttia Imetysviikon vietosta sekä artikkeleja liittyen Imetysviikon äiti on tärkeä -teemaan.
Jos lehti ei odotteluista huolimatta löytänyt oikeaa postilaatikkoa, syy oli todennäköisesti siinä, että jäsenmaksu oli jäänyt maksamatta. Lehti kun lähetetään vain jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Vaihtoehtoisesti osoitteenmuutos ei ollut tavoittanut jäsenrekisteriä.
Lehtien irtonumeromyyntiä jatkettiin vuoden 2008 aikanakin: Tilaa lehti.
Onnitteluja
|
|
Imetysviikon jälkeen saimme kuulla hyviä uutisia: Suomi sai viidennen IBCLC:nsä, kun joensuulainen kätilö Pirjo Piirainen läpäisi vaativan kansainvälisen kokeen. Imetyksen tuki onnitteli Pirjoa upeasta suorituksesta! |
Mitä siellä Imetyspäivän tapahtumassa tehtiin?
Tiistaina 14.10. järjestettiin Imetysviikon päätapahtuma Helsingissä, Metropolia kätilökoulutuksen tiloissa Sofianlehdonkadulla. Päivä alkoi tervetuliaissanoilla klo 9.00 ja päättyi työpajojen ja loppusanojen jälkeen klo 15.35. Ohjelmasta tarkemmin tilaisuuden puhujista ja työpajoista.
Imetysviikko 2008
Helsingin lisäksi Imetysviikko näkyi muuallakin. Kuopion suunnalla tapahtui, kun paikallinen imetystukiryhmä järjest tilaisuuden odottaville perheille tiistaina 14.10. sekä esittäytyi Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa lauantaina 11.10.
Eikä kahta ilman kolmatta: Jyväskylässä Imetysviikon tapahtumassa järjestettiin äideille hemmottelua (jalkakylpyjä yms.) tiistaina 14.10. klo 17.30 alkaen Yrttisuon perhepuistossa (Kekkolantie 18).
Eivätkä tapahtumat siihen loppuneet, sillä Kajaanissa tempaistiin myös paikallisen imetystukiryhmän synttäreiden merkeissä torstaina 16.10.
Perinteiset perhepiknikit
Kesällä 2008 järjestettiin tuttuun tapaan perinteiset perhepiknikit. Helsingin piknikkien (Hesperian puisto kesäkuussa, Mustasaari heinäkuussa ja Suomenlinna elokuussa) lisäksi järjestivät imetystukiryhmät Espoossa, Jyväskylässä, Kotkassa, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Mikkelin Anttolassa ja Mikkelissä omat kesäiset perhepiknikkinsä. Vaikka säät eivät ehkä ihan joka piknikkiä suosineetkaan, kävijöitä oli ihan mukavasti niillä kerroilla, kun ei tarvinnut sadesuojaa etsiä.
Imetystukipuhelimen kesäpäivystys
Kesällä 2008 päivystys oli suljettu keskiviikkoisin ja perjantaisin. Puheluiden määrä vaihteli suuresti viikoittain: joinain viikkoina puheluita tuli paljon enemmän kuin mitä päivystäjät pystyivät vastaamaan.
Imetysuutisia 1/2008...
... ilmestyi toukokuun lopussa.
Lehti lähetettiinn automaattisesti kaikille jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille. Yleisin syy lehden saapumattomuudelle on ollut jäsenmaksun maksamatta jättäminen.
Numerossa 1/2008 teemana oli imetyspettymykset. Lehdessä oli mm. myös pari kirjoituskilpailuun osallistunutta imetystarinaa. Lisäksi perustietoa imetyksestä -osassa kerrottiin osittaisimetyksen käytännöistä.
Lehteä myydään edelleen myös irtonumerona.
Uutiskirje
Viikolla 19 lähetettiin sähköisesti uutiskirje 1/2008 kaikille niille yhdistyksen jäsenille, jotka olivat ilmoittaneet sähköpostiosoitteensa jäsenrekisteriin. Uutiskirjekäytäntö on uusi ja otettiin käyttöön tiedonkulkua parantamaan. Tarkoituksena on lähettää uutiskirjeitä 3-4 kertaa vuodessa aina tarpeen mukaan. Jos sen haluaa omaan meiliinsä, voi sähköpostiosoitteensa ilmoittaa rekisteriin käyttämällä osoitteenmuutoslomaketta. Uutiskirjeitä lähetettiin vuoden 2008 aikana kolme kappaletta, joista viimeisin Imetysviikolla.
Raportti Imetyksen kuumalinja -projektista
RAY:n tukeman Imetyksen kuumalinja -projektin ensimmäisen toimintavuoden raportti [pdf] valmistui huhtikuussa 2008. Kolmivuotisessa projektissa kehitetään mm. Imetystukipuhelimen toimintaa sekä vapaaehtoisten tukemista ja jaksamista ylläpitäviä toimintoja.
Kommenttitiedote allergiatutkimukseen liittyen
Termien epäselvyys aiheutti huhtikuun toisella viikolla melkoisen myrskyn täysimetyssuosituksen ja allergioiden yhteydestä. Helsingissä 11.4. tarkastetun väitöksen Early life determinants of atopy : A 20-year prospective follow-up study on unselected, healthy newborns uutisoinnissa menivät iloisesti sekaisin täysimetys ja imetys (muun ruuan ohella). Moni lehti ehti nettijulkaisussaan siteerata tutkimusta niin, että yli kuuden kuukauden imetys, eli usean lähteen mukaan pitkä imetys, ei suojaa allergian puhkeamiselta vaan voi sen sijaan peräti vaikuttaa siihen. Tästä sai vaikutelman, että imetys olisi hyvä kokonaan lopettaa viimeistään puolen vuoden jälkeen.
Monet imettävät äidit tarttuivat väärään uutisointiin, ja aloittivat palautepommituksen, jonka kohteina olivat niin asiasta kirjoittaneet lehdet kuin STT:kin. Yhdistyksen puuhanaiset käärivät hihansa ja kirjoittivat kommenttitiedotteen aiheesta. Tiedote julkaistiin keskiviikkona 9.4.
Kannanotto kiinalaisen ihmisoikeusaktivistin imetyksen puolesta
Imetyksen tuki ry lähetti kannanoton Kiinan suurlähettiläälle Helsingissä kannanoton, jossa paheksutaan pienen vauvan imetyksen rajoittamista kiristys- ja rankaisukeinona. (8.4. 2008)
Tiedote kirjoituskilpailun ratkaisusta
Kirjoituskilpailun puuhanaiset kirjoittivat tiedotteen [pdf] kilpailun kulusta sekä siihen tulleiden tarinoiden tunnelmista. Tiedote julkaistiin tiistaina 18.3. 2008.
Imetysaiheinen kirjoituskilpailu
Kirjoituskilpailuun tuli määräaikaan mennessä yhteensä 194 tekstiä, joista esiraati karsi kymmenen parasta. Näistä kymmenestä arvovaltainen tuomaristo valitsi palkintosijoille yltäneet kolme parasta. Nämä kaikki kymmenen finaalitekstiä on luettavissa kilpailusivuilta, ja kolme parasta myös 11.3. ilmestyvässä Kaksplus-lehdessä. (11.3. 2008)
Koulutusta, koulutusta
Alkuvuosi 2008 oli koulutusrintamalla työntäyteinen. Perustietoa imetyksestä -kursseja järjestettiin sekä Oulussa että Turussa, ja Jyväskylässä vedettiin pt-kurssista muokattu "Seikkailu Maitomerellä" -kurssi.
Imetystukipuhelinpäivystys
Imetystukipuhelimen päivystysajat muuttuivat hieman helmikuun ensimmäiseltä viikolta alkaen. Lepopäiväksi valikoitui perjantai, muina päivinä palvelua tarjottiin kaksi tuntia kerrallaan hieman eri aikoina.
Vuosikokous 2008
Yhdistyksen sääntömääräinen vuosikokous pidettiin Helsingin Töölössä, Perhetoimintakeskus Ruusulan tiloissa lauantaina 8.3. 2008 klo 12 alkaen. Verrattain pieniin tiloihin mahtuivat kaikki kokoukseen osallistuneet 27 aikuista ja 16 lasta. Esityslistalla oli normaalien vuosikokousasioiden lisäksi myös kolme sääntömuutosehdotusta. Niistä kaksi hyväksyttiin, joten yhdistys muuttui yhden vuosikokouksen yhdistyksestä kahden jäsenkokouksen yhdistykseksi, ja lisäksi hallituksen kokoa pienennettiin huomattavasti entisestä.
Toimintakertomus vuodelta 2007 otettiin mielenkiinnolla vastaan, ja toimintasuunnitelma sekä tulo- ja menoarvio vuodelle 2008 hyväksyttiin keskustelun jälkeen pienin muutoksin. Jäsenmaksua vuodelle 2009 päätettiin nostaa 12 eurosta 15 euroon.
Vuosikokous jatkui epävirallisella osuudella, joka tänä vuonna oli ryhmänvetäjätapaaminen. Jyväskylän imetystukiryhmästä oli Helsinkiin saapunut neljän imetysaktiivin delegaatio kertomaan, miten Keski-Suomessa imetystukitoiminta nousi aallonpohjalta ylös ja nyt mennä porskuttaa iloisesti eteenpäin. Kiitos jyväskyläläisille!
Imetystukipuhelimessa muutoksia
Marraskuun 2007 alusta muuttuivat Imetystukipuhelimen päivystysajat huomattavasti entiseen verrattuna. Syynä tähän muutokseen oli kysynnän ja tarjonnan kohtaamattomuus, ja tilannetta pyrittiin muutoksella parantamaan.
|
|
Uusia IBCLC:itäImetyksen tuki ry onnitteli sydämellisesti kolmea uutta imetysasiantuntijaa, International Board Certified Lactation Consultant'ia Heta Kolasta, Ritva Kuusistoa ja Riikka Tervahartialaa Imetysviikolla 2007. Suomalaisten IBCLC:iden määrä nelinkertaistui kerralla. |
Imetysviikko 2007
Imetysviikkoa vietettiin jälleen viikolla 42, lokakuun 15.-21. päivinä. Tapahtumia järjestettiin ainakin Helsingissä, Jyväskylässä, Kajaanissa, Pohjanmaalla ja Turussa. Vuoden 2007 imetysviikon teemana oli "Imetyksen ensihetket".
Valmennuspaketti starttasi
Yhdistys sai vuodelle 2007 Terveydenedistamisen keskukselta apurahan, jonka avulla tehdään imetysvalmennuspaketti. Projektin edistymistä voi seurata ja kysymyksiä ja kommentteja esittää sitä varten perustetusta blogista. Lisäinfoa tarjoaa www.imetys.fi/valmennuspaketti.
Äidinmaitoa keskosille -tapahtuma
Keskosvanhempien yhdistys Kevyt ry järjesti Äidinmaitoa keskosille -tapahtuman Helsingissä torstaina 25.10. 2007 klo 17-19. Tapahtumassa annettiin keskosen imetysohjausta, neuvoja ja vinkkejä maidon tulon ylläpitoon, pumppaamiseen, imetysapuvälineiden käyttöön yms. ongelmiin sekä jutusteltiin aiheesta ja saatiin vertaistukea. Illan puhujina ja käytännön auttajina toimivat: Imetysohjaaja, kätilö, IBCLC Katja Koskinen ja Imetystukihenkilö Pia Ruohotie.
Perhepiknikkejä Jyväskylässä ja pääkaupunkiseudulla
Jyväskylän imetystukiryhmä järjesti kaksi perhepiknikkiä kesällä 2007: Keskiviikkona 20.6. klo 15—17.30 ja perjantaina 13.7 klo klo 15—17.30 Mäki-Matin perhepuistossa, leikkipaikan ja rakennusten välissä olevalla nurmikolla.
Yhdistyksen perhepiknikit pääkaupunkiseudulla pidettiin tuttuun tapaan kesäkuukausien ensimmäisenä keskiviikkona. Kesäkuussa eväsretkeiltiin Hesperian puistossa, heinäkuussa Mustasaaressa ja elokuussa Suomenlinnassa.
Imetystukipuhelin uudistui
Kesäkuun 2007 alussa Imetystukipuhelimen tekniikkaa uudistettiin, kun käyttöön otettiin virtuaalivaihde. Puhelinlaitteidenkin määrä samalla tuplaantui kuudesta kahteentoista. Virtuaalivaihde ohjaa puhelut aina niihin puhelimiin, jotka ovat päällä soittojen tullessa.
Päivystysajaksi määriteltiin klo 11-23. Puhelinpäivystys toimi edelleen vapaaehtoisperiaatteella päivystäjien vastatessa puhelimeen normaalin perhe-elämänsä lomassa.
Imetysuutisia 1/2007
... ilmestyi kesäkuun alussa. Lehti on myös irtonumeromyynnissä kahden euron kappalehintaan.
Projektiraportit netissä
"Maanlaajuinen Maitopiiri - Imetystukipuhelin kaikkien ulottuville" -projektin raportti toimintavuodelta 2005 sekä raportti toimintavuodelta 2006 toimitettiin määräaikoihin mennessä RAY:lle.
Vaikka kyseinen projekti (Maanlaajuinen maitopiiri) päättyikin, puhelimen toiminnan kehittely jatkuu edelleen uuden projektin (Imetyksen kuumalinja) puitteissa vuonna 2007.
Jäsenkirje 1/07
Vuoden ensimmäinen jäsenkirje [PDF] lähetettiin kaikille jäsenille maaliskuun alussa. Kirjeessä oli mm. lyhyesti käynnistyneistä projekteista, kutsu vuosikokoukseen, jäsenmaksujen eräpäivä ja ohjeet maksun maksamiseksi sekä maininta eduskuntavaaleista ja imetyspoliittisten kannanottojen keräämisestä yhdistyksen nettisivuille.
Vuosikokous 2007...
...pidettiin Helsingissä Taivallahden leikkipuistossa lauantaina 24.3. Ennen varsinaista kokousta esiteltiin yhdistyksen uudet projektit sekä niitä varten palkatut työntekijät. Herkullisen lounaan jälkeen päästiin kokoustamaan, ja käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Hallitus vaihtui jonkin verran, mm. kaksi kautta ansiokkaasti puheenjohtajana toiminut Anna Metsoila siirtyi varajäseneksi. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Katja Koskinen Espoosta. Toimintavuodeksi 2007 valitussa hallituksessa on entistä enemmän jäseniä Kehä kolmosen ulkopuolelta: Tuusulasta, Järvenpäästä, Kotkasta, Jyväskylästä, Vähäkyröstä ja Oulusta. Kauimmainen jäsen asuu Ranskassa, joten myös hallituksessa on ulkosuomalaista edustusta :)
Uuden hallituksen järjestäytymiskokous pidettiin maanantaina 2.4. ja samalla toivotettiin uudet hallituksen jäsenet tervetulleiksi mukaan hallitustyöskentelyyn.
Eduskuntavaalit 2007
Eduskuntavaaleja silmälläpitäen yhdistys järjesti ja oli mukana järjestämässä vaalitenttejä, joissa pääaiheena olivat vauvat ja lapset. Ensimmäinen tentti oli imetysviikolla lokakuussa 2006 Helsingissä, toinen helmikuussa 2007 Joensuussa ja järjestyksessään kolmas vauvojen vaalitentti pidettiin 5.3. Hämeenlinnassa. Tentattavina mm. Tarja Filatov (sd.) ja Päivi Räsänen (kd.) Hämeen vaalipiiristä. Hämeenlinnan vaalitentin järjestivät yhteistyössä Imetyksen tuki ry ja Hämeenlinnalaismamit ry.
Imetystuella ollut kova kysyntä
Vuonna 2006 Imetystukipuhelimeen tuli noin 1300 yhteydenottoa, osa neuvolan kehotuksesta. Lehdistötiedote Imetystukipuhelimen toimintavuodesta 2006 julkaisuvapaa 6.2. 2007.
Hyviä avustusuutisia
Ahkeran ja sisukkaan lobbauksen tuloksena yhdistykselle on myönnetty avustusta toimintavuodelle 2007.
Terveyden edistämisen keskus ry (Tekry) myönsi yhdistyksen koulutus- ja valmennusprojektille 30 000 euroa. RAY:n avustus Imetystukipuhelimelle on peräti 70 000 euroa (v. 2005 avustus oli 20 000e ja vuonna 2006 vain 10 000e). Avustukset varmistuivat vuodenvaihteen jälkeen. (21.12. 2006)
Imetysuutisia 2/2006 ilmestyi joulukuun alussa 2006
Jäsenmaksunsa maksaneille jäsenille lehti lähetettiin automaattisesti. Lehteä saa myös tilata irtonumerona kahden euron kappalehintaan (+ toim.kulut).
Jos lehti ei viikon 50 aikana kolahtanut postiluukusta, voi syynä olla vuoden 2006 jäsenmaksun maksamatta jättäminen. Jäsenmaksuasioissa kannattaa ottaa yhteyttä osoitteeseen jaanalle (at) iki . fi
(11.12. 2006)
Imetyssymboli valittu
Yhdysvaltalainen Mothering-lehti julisti vuoden 2006 puolivälissä kilpailun imetyssymbolista. Äänestyksen tuloksena valittiin kilpailun voittaja, ja symbolia voi nyt käyttää missä tahansa imetysystävällisessä tilassa.
Yhdistys julkaisi aiheesta myös lehdistötiedotteen 17.11. 2006.
Findia-kantelun kuulumisia
Oikeusasiamiehen lausunto koskien FinDia-kantelua julkaistiin myös netissä Eduskunnan sivuilla (aukeaa omaan ikkunaan). (7.11. 2006)
Eduskunnan oikeusasiamieheltä tullut ratkaisu koskien yhdistyksen tekemää kantelua Findia-diabetestutkimuksesta. (3.11. 2006)
Imetyviikon kuulumisia
Imetysviikon seminaariin liittyneestä "Vauvat tenttaavat kansanedustajaehdokkaita" julkaistu lehdistötiedote [PDF]. (24.10.2006).
Imetysviikon seminaari Helsingissä
Vuoden 2006 Imetysviikon seminaari pidettiin Helsingissä, Ammattikorkeakoulu Arcadan auditoriossa torstaina 19.10. klo 10.30-14.30. Aamupäivällä ohjelmassa oli yleisöluentoja liittyen viikon teemaan "Suojele imetystä", ja iltapäivä oli varattu Vauvojen vaalitentille. Tentattavina oli kansanedustajaehdokkaat seitsemästä eri puolueesta: Miapetra Kumpula (SDP), Mikael Fogelholm (vihr.), Martina Harms-Aalto (RKP), Katja Syvärinen (Vas.), Sari Sarkomaa (Kok.), Kimmo Tiilikainen (Kesk.) ja Leena Rauhala (KD).
Ehdokkailta mm. kysyttiin, miten tärkeäksi he arvioivat imetyksen merkityksen kansanterveydelle ja -taloudelle, sekä Imetystukipuhelimeen tulleen esimerkkipuhelun avulla sitä, minne puhelimeen soittavat äidit voitaisiin ohjata saamaan lisäapua imetykseensä. Yleisön spontaanit aplodit kirvoitti mm. Leena Rauhalan vastaus ammattimaisten imetysklinikoiden perustamisesta neuvoloiden ja synnytyssairaaloiden yhteyteen.
Äitien ja vauvojen viestien lisäksi ehdokkaat saivat viemisiksi "Suojele imetystä" -rintanapit ja purkillisen tissipipareita kukin.
Ryhmänvetäjätapaaminen
Järjestyksessään vuoden toinen ryhmänvetäjätapaaminen järjestettiin Vantaan Martinlaaksossa sunnuntaina 10.9. klo 13-16. Mukana napostelemassa ja keskustelemassa oli yhteensä yhdeksän ryhmänvetäjää. Ryhmistä edustettuina olivat siis Espoon Leppävaaran, Helsingin Pihlajamäen ja Vuosaaren, Oulun, Pirkkalan, Porvoon ja Länsi-Vantaan ryhmät.
Keskustelun aiheita olivat mm. Imetystukipuhelimeen vastaaminen, pohjoisen tilanne ryhmien suhteen, tilakysymykset ja se, kuinka pitkään vetäjät yleensä jatkavat ryhmän vetämistä ja minkälaisissa elämäntilanteissa.
Tunnelma oli lämmin ja viihtyisä kaiken kaikkiaan.
Imetystukiryhmät opinnäytteen aiheena
Lue tiivistelmä imetyksen vertaistukea käsitelleestä opinnäytetyöstä (Helsigin amk Stadia), jonka toiminnallisena osana oli laadullinen teemakysely imetystukiryhmien antamasta vertaistuesta. (9/06)
Perhevapaalausunnosta lapsiasiavaltuutetun mielipide
Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulan mukaan vireillä oleva perhevapaauudistus sisältää riskejä lapsen oikeuksien kannalta. Äitien työssäkäynnin kannustaminen vanhempainvapaan aikana voi vähentää lapsen mahdollisuutta rintaruokintaan. (1.9. 2006)
Lue Lehdistötiedote.
Lausunnossaan ministereille Aula pahoittelee, ettei lapsen etua ole huomioitu lain valmistelussa.
Imetyksen tuki ry:n lausunto perhevapaauudistuksesta (22.8. 2006).
Perinteiset perhepiknikit kesällä 2006...
Jälleen kokoonnuttiin juttelemaan yhdistyksen järjestämien piknikkien merkeissä. Piknikit nautittiin kesäkuukausina kuukauden ensimmäisenä keskiviikkona alkaen klo 12/13. Paikalla oli ainakin yksi yhdistyksen imetystukiäideistä ja muita osallistujia keskimäärin kymmenen per kerta. Tänä kesänä sää suosi piknikkejä, joten lämpöä riitti. Piknikit järjestettiin 7.6. Hesperian puistossa, 5.7. Mustasaaressa ja 2.8. Suomenlinnassa.
Raportti Maanlaajuinen Maitopiiri -projektin toimintavuodesta...
Imetystukipuhelimen päivystäjät vastasivat vuoden 2005 aikana yhteensä 1364 imetystukipuhelimeen tulleeseen puheluun. Yhden puhelun keskimääräinen kesto oli 15 minuuttia eli puhelimessa on vietetty noin 341 tuntia tai 14 kokonaista vuorokautta.
Imetystukipuhelimeen soittavat etupäässä äidit. Painopiste on vertaistuen antamisessa. Tuen ja tiedon avulla autetaan soittajaa löytämään ratkaisu omaan tilanteeseensa. Vaikka palvelulla pyritää lähinnä vertaistuen antamiseen, osa puheluista voidaan luokitella ns. vaikeiksi (6%). Nämä eivät missään tapauksessa kuuluisi vertaistukihenkilön vastattaviksi, vaan ne tulisi ohjata imetysammattilaisille, joita Suomessa ei tällä hetkellä valitettavasti juurikaan ole. Suurin osa näistä vaikeista puheluista tulee vastasyntyneiden äideiltä, mikä kertoo julkisen terveydenhuollon huonosta imetysohjaamisesta.
Raportti kokonaisuudessaan   [pdf]
Lapsi 2006 -messut Helsingin Messukeskuksessa 5.-7.5....
...ja mukana messuilla oli myös Imetyksen tuki ry. Yhdistyksen järjestämä imetystila sijaitsi sisääntulokerroksessa Ballroom 2 -huoneessa yhdessä Uudenmaan kätilöyhdistyksen pöytien kanssa. Imetyksen tuki ry:n puolesta päivystämässä oli joka päivä ainakin kaksi imetystukiäitiä, joiden kanssa saattoi keskustella imetyksestä. Lisäksi yhdistyksen projektityöntekijä piti luennon aiheesta "Isä ja imetys" sekä osallistui sunnuntaina järjestettyyn Imetyspaneeliin.
Sääntömääräinen vuosikokous...
... pidettiin 19.3. 2006 klo 13-17 Myyrmäessä, Vantaalla. Aluksi lounastettiin, ja sen jälkeen kokoustettiin. Hallituksen kokoonpano vaihtui hieman puheenjohtajan pysyessä samana. Rivijäseniä ei vanhan hallituksen lisäksi ollut paikalla montaakaan, mutta se ei tahtia haitannut. Työryhmät esiteltiin lyhyesti toimintakertomuksen esittelyn lomassa.
Kokouksessa käsiteltiin toimintakertomus vuodelta 2005 sekä vahvistettiin toimintasuunnitelma vuodelle 2006.
Lisäksi nähtävillä kooste imetystukikontakteista ajalta 2001-2005.
Uusi hallitus jatkaa työtään sujuvasti siitä, mihin vanha jäi. Intoa on ainakin :)
Yhdistyksen laajentuessa hallitus toivoo jäseniltä entistä suurempaa osaanottoa ja työpanosta eri työryhmissä. Tehtäviä (ihan pieniäkin) riittää kaikille halukkaille. Hyvän kuvan yhdistyksen eri työryhmistä saa mm. Maitolaiturilta.
Vuoden 2006 jäsenkirje...
...sekä viitenumero jäsenmaksun maksamiseksi lähetettiin kaikille jäsenille viikolla 8 (20.-26.2.). Jäsenkirje on myös netissä pdf-muodossa.
Ryhmänvetäjätapaaminen Jyväskylässä 4.2. 2006
Itun ja Jyväskylän imetystukiryhmän järjestämä ryhmänvetäjätapaaminen pidettiin Jyväskylässä, paikkana paikallisen imetystukiryhmän oma "kotipesä", Tourutupa. Paikalle tuli yhteensä 18 aikuista ja 10 lasta. Vetäjiä oli Jyväskylästä, Kajaanista, Varkaudesta, Kuopiosta, Helsingistä, Espoosta ja Vantaalta. Tällä kertaa tapaamisessa oli myös alustus, joka oli aiheesta "keskosen imetys". Alustajina Niina Kantola vastasyntyneiden teholta sekä keskosena syntyneen vauvan äiti Teija. Niina kertoi sairaalakäytännöistä keskosten hoitoon ja ruokintaan liittyen, ja Teija jakoi läsnäolijoille kokemuksensa hoitosuhteen toisena osapuolena.
Tunnelma oli lämmin, ja itse kullekin oli palkitsevaa ensinnäkin saada tutuille nimille myös kasvot. Aikaa olisi - niin kuin aina - voinut olla enemmän. Pitkämatkalaisten takia tämänkertaisen tapaamisen ajaksi oli sovittu vain kolme ja puoli tuntia. Näin osa pääsi kotiin vielä saman päivän aikana.
Lisää tapaamisia on tämän vuoden puolella vielä luvassa. Niistä infotaan tarkemmin lähempänä ajankohtaa.
RAY:n avustus imetystukipuhelimelle...
... oli vuonna 2006 vain 10 000 euroa (vuonna 2005 avustus oli 20 000 euroa). Valitettavasti tämä tarkoitti sitä, että toimintaa imetystukipuhelimeen liittyen jouduttiin supistamaan.
Vastine lisälausuntoon koskien FinDia-kantelua...
Yhdistys toimitti eduskunnan oikeusasiamiehelle vastineen Findia-kantelun lisälausuntoon marraskuun 2005 lopussa. Vastine liitteineen on luettavissa täällä. Sitten jäimme odottelemaan oikeusasiamiehen vastausta...
Imetysuutisia nro 2/2005
... Oli tarkoitus ilmestyä imetysviikolle, mutta teknisten ongelmien vuoksi se kolahti jäsenille postiluukusta vasta imetysviikkoa seuranneen viikon alussa. Lehdessä käsiteltiin imetysviikon aihetta "Äidinmaitoa ja kotiruokaa" ja sen lisäksi mm. sitä, kun imetys tekee kipeää. Kolumnisti "Ämmä" kirjoitti kipakasti imetyksen pituudesta ja asiasta kyselijöistä.
Vanhoja numeroita voi tilata täältä.
maailman imetysviikko Pohjoismaissa 17.-23.10. 2005
Vuoden 2005 imetysviikon teemana oli "äidinmaitoa ja kotiruokaa". Imetysviikon tiistaina järjestettiin yhteistyössä Helsingin ammattikorkeakoulu Stadian kanssa luentopäivä Sofianlehdonkadun toimipisteessä (ent. Kätilöopisto). Samassa tilaisuudessa yhdistys onnitteli kätilö Katja Koskista IBCLC-arvonimen (International Board Certified Lactation Consultant) saamisen johdosta.
|
Sen lisäksi imetysviikon lauantaina 22.10. Itu järjesti yhdessä Uudenmaan kätilöyhdistyksen kanssa Maitokahveille-tapahtuman Helsingissä Sanomatalon Wayne's Coffeessa klo 13-15. Tapahtuman aikana keskusteltiin ja kyseltiin kiperiä kätilöltä ja imetystukihenkilöltä, saatiin materiaalia imetysviikon teemasta ja kuultiin imetystarinoita, niin kipeitä kuin komeitakin. Suun sai makeaksi tissipipareilla, joita oli jaossa kaikille ohikulkijoillekin. Imetysviikkoa vietettiin myös eri paikkakunnilla. |
|
Lahden imetystukiryhmän vetäjät olivat paikalla synnyttäneiden osastolla perjantaina 21.10. iltapäivällä, jolloin oli mahdollista jutella imetyksestä sekä myöskin herkutella tissipipareilla.
Kajaanin Imetystukiryhmä, Kainuun keskussairaala os 4 ja Kainuun kätilöyhdistys järjestivät yhdessä maitokahvitilaisuuden sunnuntaina 23.10. klo 14-16 Purola-Puistolan kyläyhdistyksen tiloissa, PUPULASSA, Makkolankatu 18.
Tilaisuuden lisäksi Kajaanin imetystukiryhmä aloitti toimintansa torstaina 20.10. klo 17.30 MLL Linnantilassa, Linnankatu 18, 1½krs. Ensimmäisen tapaamisen aiheena oli Imetysmyönteisyys.
Lapsimessut Kotkassa
1.10. 2005 pidetyillä Lapsimessuilla Kotkassa oli mukana sekä Kotkan imetystukiryhmän vetäjät että Imetyksen tuki ry:n projektityöntekijä. Pöytä oli auditoriossa ja paikan päällä saattoi pysähtyä pöydän ääreen kyselemään ja keskustelemaan niin imetyksestä kuin imetystukiryhmän toiminnastakin.
Perinteiset perhepiknikit
Vuoden 2005 kesällä yhdistys järjesti jälleen perhepiknikejä tuttuun tapaan
kerran kuukaudessa. Tarkat päivät olivat 8.6. (Hesperian puisto), 6.7.
(Mustasaari) ja 3.8. (Suomenlinna, Piperin puisto). Piknikit alkoivat klo 12. Joka kerralla joku hallituksen jäsenistä tai projektityöntekijä Karla toivotti piknikeilläkävijät tervetulleiksi ja aloitti esittelykierroksen.
Yhteensä piknikeillä kävi n. 130 henkilöä, joista aikuisia oli n. 54 ja lapsia loput. Ilmatkin olivat suosiollisia, mitä nyt Mustasaaressa hakeuduttiin katoksen alle pitämään sadekuuroa ja Hesperian puistossa pidettiin hatuista kiinni, ettei navakka tuuli olisi niitä mukanaan vienyt :).
Kiitos kaikille piknikeillä olleille mukavasta seurasta!
Järvenpään imetystukiryhmä näkyvästi esillä
Järvenpään imetystukiryhmä vetäjänsä Hanna Graeffen kanssa osallistui näkyvästi Järvenpää-päiville 7.5. 2005. Ryhmällä oli pöytä juhlakadulla, ja Hannaa ja ryhmän aktiiveja kävikin moni moikkaamassa.
Yhdistys mukana Lapsi-2005 -messuilla 15.-17.4.
Tällä kertaa yhdistyksellä ei ollut omaa kojua tai imetysnurkkausta, mutta messuilla näyimme silti: tuore projektityöntekijä piti viikonloppuna molempina päivinä kevyen, kuvilla höystetyn yleisöluennon aiheesta:"Kermaa vai limukkaa - huhuja, faktoja ja kokemuksia imetyksestä ja äidinmaidosta".
Vuosikokous 2005
...pidettiin 12.3. Myyrmäessä Vantaalla. Ensin kuunneltiin vieraamme, STM:n ylitarkastaja Marjaana Pelkosen kertomaa imetyksen edistämisen käytännön toimista ja suunnitelmista valtiotasolla ja EU:ssa. Sitten kokoustettiin, kiitettiin pitkäaikaista puheenjohtajaa Minna Metzleriä, joka on nyt muuttanut kauemmas Helsingistä ja astui syrjään yhdistyksen vetovastuusta, ja valittiin uusi hallitus.
Imetysuutisia-lehti nro 1/2005...
...ilmestyi helmi-maaliskuun (2005) vaihteessa. Yhteistyössä Jyväskylän imetysdoulien kanssa tehdyn lehden aiheina mm. imetystukityö, imetys eri ikäkausina, riittääkö maito, isät imetyksen turvamiehinä. Lehteä ja vanhoja numeroita voi tilata täältä.
Imetysviikko 2004...vietettiin teemalla täysimetys. Tiedotteemme sai runsaasti huomiota mediassa. Itse luulimme, että kiinnostava aihe on uusi imetyssuositus, mutta otsikoihin nostettiinkin Suomen muita Pohjoismaita kehnommat imetysluvut! Uudet imetyssuositukset syyskuussa 2004Sosiaali- ja terveysministeriö antoi uudet imetyssuositukset syyskuussa 2004. Täysimetystä suositellaan nyt 6 kk ikään ja imetystä kokonaisuudessaan vuoden ikään (ja pidempäänkin saa imettää). Lue itun julkaisema tiedote pohjoismaisista imetysluvuista ja suosituksesta, tai perusteellisempi artikkeli täysimetyksen hyödyistä ja suosituksen taustoista. |
|
Kantelu oikeusasiamiehelle koskien Findia-tutkimusta
Imetyksen tuki ry on jättänyt huhtikuussa 2004 oikeusasiamiehelle kantelun, joka koskee mm. Kätilöopiston sairaalassa parhaillaan meneillään olevaa äidinmaidonkorvikkeita, niiden insuliinipitoisuutta ja vaikutusta lapsuusiän diabetekseen käsittelevää tutkimusta. Syyskuun lopussa pääsimme jo jättämään vastineemme STM:n lausuntoon aiheesta.
Vuosikokous 2004
...pidettiin 13.3. Jäsenmaksut päätettiin pitää toistaiseksi ennallaan. Uusi hallitus valittiin ja sai kokoukselta evästykseksi toiveen entistä aktiivisemmin ottaa kantaa imetysasioihin yhteiskunnassa. Kokouksen jälkeen mikrobiologi, tutkija Mari Heikkilä kertoi äidinmaitoon liittyvästä bakteeritutkimuksesta. Melkoista terveysruokaa maito on, tuli taas todistettua.
Maailman imetysviikkoa 2003...
vietettiin Pohjoismaissa 13.-19. lokakuuta.
Helsingin ammattikorkeakoulun Sofianlehdonkadun toimipiste, eli Kätilöopisto, järjesti viikon kunniaksi imetysaiheisen tapahtuman tiistaina 14.10. katso ohjelma täältä.
Imetys.fi siepattiin Nestlén nenän alta
...no, tarkkaa tietoa siitä, mitä Nestlellä on ollut mielessä ei ole, mutta vuoden 2003 aikana huomattiin, että sekä www.imetys.com että imettäminen.com ovat Nestlen omistamia domaineja (nettiosoitteita)! Tällainen meno närkästytti monia ja Itu sai jopa lahjoituksia, jotta se varaisi omaan käyttöönsä vuonna 2003 vapautuneen www.imetys.fi -osoitteen. Näin tehtiin ja vuoden 2004 alussa osoitteessa aukesi suomalainen imetysportaali.
Vauvamyönteisyys ry: on nyt Imetyksen tuki ry
Vauvamyönteisyys ry:n ylimääräisessä jäsenkokouksessa 8.6.2003 päätettiin pitkän ja syvällisen keskustelun jälkeen vaihtaa yhdistyksen nimi Imetyksen tuki ry:ksi. Vauvamyönteisyys -nimihän saatiin WHO:n vauvamyönteisyysohjelmasta, nimi oli siis arvovaltainen ja lisäksi sympaattinen ja olipa sillä jo jonkin verran tunnettuuttakin... nimen muuttamiseen kuitenkin päädyttiin, koska "vauvamyönteisyys" usein ymmärrettiin koskevaksi kaikkea muutakin vauvojen kanssa ajankohtaista kuin imetystä, ja yhdistyksemme kuitenkin haluaa keskittyä nimenomaan imetyksen edistämiseen, onpa tukihenkilöidemme eettisessä ohjeistossa nimenomaan mainittu, ettemme ota kantaa imetykseen liittymättömiin kysymyksiin... esimerkiksi sellaisiin asioihin kuin kasvatusnäkemykset, vaippakäytännöt tai luomuruoka...
Ehkä vauvamyönteisyys usein yhdistettiin juuri tiettyyn "pehmeyteen" kaikessa vauvoihin liittyvässä. Emme vastusta pehmeyttä, tietenkään, mutta meidän agendamme on imetys ja vain imetys. Joka sekin sinällään tietysti on melkoisen kokonaisvaltainen ja moneen asiaan vaikuttava tekijä perheissä ja yhteiskunnassa!
Uuden nimen rekisteröinti yhdistysrekisteriin viivästyi sääntöjen sanamuodon vuoksi, ja virallistunee vasta vuoden 2004 puolella.
Vuosikokous 2003...
...pidettiin maaliskuun 8. päivänä Taivallahden leikkipuiston tiloissa Helsingin Töölössä. Isommille lapsille oli leikkitilaa ja hoitaja, kaikille kahvi- ja mehutarjoilu suolaisen ja makean kera, ja kokousasioiden lisäksi oli vieraanamme ravitsemusterapeutti Arja Lyytikäinen Jyväskylästä kertomassa Jyväskylässä toteutetusta vauvamyönteisyysohjelmasta. Mitä 10 vuotta vauvamyönteisyyttä on opettanut? Miltä ajan merkit näyttävät onko imetysmyönteisyyden aika menossa ohi? Kaiken tämän lystinpidon ohessa valittiin uusi hallitus ja vahvistettiin Pakolliset Asiakirjat.
Vauvamyönteisyys on liittynyt IBFAN:n jäseneksi.
...eli on nyt osa International Baby Food Action Network:iä. IBFAN pyrkii edistämään ja tukemaan imetystä. Se tarkkailee kansainvälisen WHOn korvikemainontakoodin noudattamista.
Imetystukiryhmien vetäjien tapaaminen...
...järjestettiin Helsingissä Taivallahden leikkipuiston avarissa tiloissa 23.11.2002. Paikalla oli yli 20 ryhmänvetäjää tai vamyn hallituksen jäsentä, kätilö ja imetysohjaajakouluttaja Katja Koskinen puhui mitä kiinnostavimmin - ja koskettavimmin - vastasyntyneen imetyksestä ja synnytysosastojen käytännöistä.
Maailman imetysviikkoa...
...vietettiin Pohjoismaissa 14.-20.10.2002. Vamy julkaisi jälleen mediatiedotteen, jonka voi lukea täältä. Imetysviikko noteerattiin tänä vuonna hiukka kehnosti Suomen medioissa, mutta joissain aluelehdissä ja -radioissa oli oikein kattaviakin hienoja uutisia.
Helsingin ammattikorkeakoulu Stadia, Kätilöopisto, järjestettiin imetysviikon tiistaina 15.10. kaikelle kansalle avoin "seminaari", jossa myös vamy esitteli toimintaansa, lähinnä ammattilaisille ja opiskelijoille.
Kätilöopiston tilaisuudessa luovutettiin Vauvamyönteisyys ry:n tunnustuspalkinto, kiitos imetyksen eteen tehnystä työstä perustajajäsenelle ja uranuurtajalle Ritva Kuusistolle!
Vamyn perinteiset perhepiknikit...
Helsingissä järjestetettiin kesällä 2002 näin:
Hesperian puistossa keskiviikkona 5.6., kaunis sää, paikalla paljon ihmisiä eri ikäisiä.
 
Mustikkamaan uimarannalla keskiviikkona 3.7. huonompi vaikkei nyt ihan sateinen sää ja paikalla vain pari tunnollista!
 
Suomenlinnassa Piperin puiston nurmikolla keskiviikkona 7.8. huikean aurinkoinen mutta tuulinen sää, paikalla viisi perhekuntaa - tiedottaja oli jättänyt muistuttelematta jäseniä ja kiinnostuneita, ehkä kehno osallistumisluku selittyy osin silläkin.
Vuosikokous 2002
pidettiin 2.3. Helsingissä MLL:n perhetoimintakeskus Ruusulassa...
...asialistalla pakolliset kuviot (budjetit, tilinpäätökset, toimintakertomukset ja -suunnitelmat). Uusi hallitus valittiin.
Ylläpitäjällä ylläpitouupumus syksystä 2001 alkaen...
...joten lyhyesti todettakoon vain, että kokouksia on pidetty noin kerran kuussa. Imetysuutisten pätomittaja on vaihtunut. Tiedottaja on lähetelllyt postia korvikemainostaviin kauppoihin. Puheenjohtaja on käynyt telkkarissa puhumassa asiaa taaperoikäisen imetyksestä. Imetyslehtistyötä ei ole saatu kunnolla alkuun.
Imetysviikko
viikolla 42 myös vuonna 2001...
...teemanaan Imetys ja tietoyhteiskunta. Vamyn aktiiveista kaksikin kävi pitämässä luento-osuuden Kätilöopiston järjestämässä imetysaiheisessa seminaarissa viikon kunniaksi. Vamy julkaisi mediatiedotteen, joka ei saanut aivan yhtä paljon huomiota ja palstatilaa kuin edellisenä vuonna, mutta saipa kuitenkin.
Hallituksen kokouksia
aina vain...
...eli elokuun kokous pidettiin 9.8. ja syyskuun kokous 17.9.2001. Käsiteltyjä asioita mm. riemuitseminen siitä, että Helsingin kaupunki on myöntänyt Vauvamyönteisyys ry:lle 6000 markan apurahan vastasynnyttäneiden äitien imetyksen tukemiseen. Summa suunnitellaan käytettäväksi imetyslehtisiin, eli tiedon jakamiseen.
Pia Ruohotie on koonnut perustietokurssimateriaalien kansien väliin.
Materiaalin hinta on 35 mk, ja sitä on tilattu kymmenkunta kappaletta.
Yhdistys ostaa näitä paketteja varastoon ja tiedottaa, että niitä on saatavilla yhdistyksen ulkopuolisillekin.
Uudenmaan neuvoloihin ja synnytyssairaaloihin on päätetty lähettää alueen imetystukiryhmistä ja -toiminnasta kertovat esitteet, koska yhdistyksen rahatilanne sen sallii.
Kinopalatsi jatkaa BabyBio -näytöksiä Helsingissä, mahdollisesti myös Turussa. Vauvamyönteisyys joutuu vetäytymään aktiivisesta osallistumisesta näytöksiin, koska vapaaehtoisia ei riitä säännölliseen päivystykseen. Vauvaleffoja on Vamyn esimerkin siivittämänä saatu aikaan muuallekin Suomeen, ainakin yksittäisinä näytöksinä.
Joukolla on surtu ikäviä uutisia: yksi yhdistyksen perustajista, imetystukityön pioneeri ja kantava voima Ritva Kuusisto on sairastunut. Hänen vetämänsä Annankadun ryhmä toimii varavoimin joulukuuhun asti, katsotaan myöhemmin tilannetta. Kaikki toivottavat Ritvalle voimia taisteluun sairautta vastaan.
Puheenjohtaja telkkarissa...
Vamyn puheenjohtaja Minna Metzler edusti itseään (lasta pitkään imettäneenä äitinä) sekä Vauvamyönteisyysyhdistystä Ylen aamutelevision keskustelussa syyskuussa 2001. Toimittajat halusivat keskustella "normaalia pidemmästä imetyksestä" koska samassa ohjelmassa oli aikaisemmin lehtikatsauksen yhteydessä päässyt toimittajilta pari sammakkoa suusta, 3-4 vuoden imetystä oli pidetty "mahdottomana". Olivat saaneet kiukkuista ja kummastelevaa palautetta ja kiitettävän nopeasti reagoivat.
Perinteiset perhepiknikit...
...Vauvamyönteisyysyhdistyksen perinteiset perhepiknikit järjestettiin Helsingissä vuonna 2001 näinä aikoina. Paikalla oli kullakin kerralla perheitä jotain 12 ja 20 väliltä. Mukavaa. Kaunis kesä, hyvät ilmat!
Ke 6.6. Hesperian puiston nurmikko
(Ooppera- ja Finlandiatalon välissä)
Ke 4.7. Mustasaari
(lautalla Taivallahden rannasta)
Ke 8.8. Suomenlinna
(Piperin kahvilan lähellä puistossa)
Hallituksen kokouksia...
...aina vaan eli melkeinpä kerran kuussa. Kokouksissa 26.4. ja 31.5. on keskusteltu mm. sitä, miten suhtautua BabyBion menestykseen mukaan pyrkiviin erilaisiin vauvatarvikkeiden kauppaajiin ja näytteiden jakelijoihin, sekä hoideltu käytännön järjestelyitä Lapsi 2001 -messujen messupäivystykseen (Vamy imetyshuoneessa) liittyen. Ym ym ym ja julisteen värejä ja tekstiä.
Ensimmäinen vauvaleffa...
...eli yhteistyössä Kinopalatsin kanssa järkätty "Babybio"-näytös 10.4. oli sekä loppuunmyyty menestys että mediatapaus, kuin myös mahdottoman mukava kokemus ainakin monen todistuksen mukaan. Kun sama menestys jatkui neljän seuraavan leffan ajan, päätti Kinopalatsi jatkaa esityksiä.
Myös Turussa aloitettiin BabyBio -toiminta, mutta syystä tai toisesta ei ainakaan aluksi koettu samanlaista yleisöryntäystä.
Hallituksen kokous...
...pidettiin 16.3. Pihlajamäen leikkipuiston tiloissa. Hallitus järjestäytyi työryhmiin. Muita asioita olivat mm. yhdistyksen ruotsinkielisen toiminnan pohtiminen. Nettisivuja ja muuta materiaalia aletaan vähitellen kääntää, toiveissa on saada edes yksi ruotsinkielinen it-ryhmä pääkaupunkiseudulle. Vauvamyönteisyys ry:n nimi on vaikea kääntää ruotsiksi, koekäyttöön otettiin Gynna babyn.
Vuosikokous 2001...
...pidettiin Helsingissä Sepän leikkipuiston tiloissa la 3.3. Pakolliset kuviot hoidettiin (vahvistukset, myöntämiset, esittämiset), jäsenmaksuksi vuodelle 2002 määrättiin 9 EURO, uusi hallitus valittiin.
Taaperotapaaminen...
...järjestettiin Espoossa Viherlaakson leikkipuiston tiloissa 20.2., kalakeittoa, kahvia, kymmenisen imetettyä taaperoa tai vauvaa.
Hallituksen kokous...
...pidettiin 15.2. Annankadulla. Paljon asioita! Mm. kysymys siitä, järjestetäänkö Vauva- ja taaperoperheleirillä koulutusta vai ei (järjestetään, ainakin yritetään), vauvaelokuvasuunnitelmat Kinopalatsin (Hki) kanssa, yhdistyksen ruotsinkielinen nimi, vuosikokouksen valmisteluasiat, Ritvan kuulumiset. Suomeen on perustettu imetysohjaajien, imetysohjaajakouluttajien yms. imetysalan ammattilaisten oma vauvamyönteisyysasioita ajava yhdistys - Vauvamyönteisyyskouluttajat ry. Osa vamyn jäsenistä kuuluukin nyt molempiin. Toiveissa on hedelmällistä yhteistyötä ja kaikkien voimia säästävää tehtävien jakoa, mm. ammattilaiset aikovat ottaa harteilleen valtion ym. tahojen muistuttelun vauvamyönteisyysohjelmasta, sen tavoitteista ja niiden saavuttamiseksi tarvittavista keinoista.
Imetystukiryhmien vetäjien tapaaminen...
...järjestettiin Järvenpäässä lauantaina 3.2.2001 kello 13-18. Paikalle saapui useita ryhmänvetäjiä ympäri Suomen. Tunnelma oli mukava, vaikka tyypilliseen tapaan juttu alkoi oikein lentää vasta kun varattu aika jo lähenteli loppuaan. Tarkoitus olisi saada järjestettyä vastaavia useamminkin erilaisilla kokoonpanoilla.
Hallituksen kokous...
...pidettiin torstaina 11.1. klo 17 - 20 Annankadulla Adventtikirkon kerhohuoneessa. Käsiteltiin mm. vuosikokouksen ja vetäjien tapaamisen järjestelyitä, ryhmänvetäjäkoulutusta jonka nimi muutettiin imetystukiäitien koulutukseksi, imetysseminaareihin osallistumista, lehden valmistumista ja aiheita ja apurahanhakuasioita. Valio on julkaissut Ensilusikallinen -nimisen ruokaohjekirjan, jota jaetaan kaikille vanhemmille neuvoloissa - ja jossa on imetyksen suhteen taas yhtä ja toista huomautettavaa. Olisi hienoa, jos löytyisi joku jäsen, jolla olisi mahdollisuus ottaa asiakseen yhdistyksen nimissä sinnikäästi jaksaa huomauttaa, laittaa palautetta, valistaa ja vaatia korjauksia tällaisissa tapauksissa.
Hallituksen kokous...
...pidettiin torstaina 14.12. klo 17 - 20 Maasälvän leikkipuiston tiloissa Pihlajamäessä. Käsiteltiin mm. talousasiat (pienet tulot, pienet menot), keskusteltiin jäsenistön keskeisestä yhteydenpidosta ja aktivoinnista, päätettiin alustavasti osallistua "pehmeiden arvojen perhetapahtumaan" Helsingin Malmilla 11.3., käsiteltiin luonnosta ryhmänvetäjäkoulutuksen muodosta ja vaatimuksista, suunniteltiin ainakin pääkaupunkiseudun it-ryhmänvetäjien tapaamista johon mielellään kutsuttaisiin vetäjät muualtakin Suomesta jos vain onnistuu.
Hallituksen kokous...
...pidettiin torstaina 9.11. klo 17 - 20 Maasälvän leikkipuiston tiloissa Pihlajamäessä.
Imetysviikon kunniaksi syksyn perhepiknik...
...pidettiin Espoon Viherlaaksossa Viherkallion leikkipuistossa lauantaina 21.10. klo 10-15. Osallistujat olivat enimmäkseen tuttua väkeä, mutta Hbl:n menovinkki ja muu mainostus toivat paikalle myös muutamia ennen tapaamattomia perheitä. Kristelin kasviskeitto maistui, makkaroita grillattiin, aurinko pilkahti mutta enimmäkseen oltiin sisällä.
Kansainvälistä imetysviikkoa vietettiin...
...Pohjoismaissa viikolla 42 eli 16. - 22. lokakuuta 2000. Vamy julkaisi asiasta mediatiedotteen, jota lähetettiin jäsenten toimesta eri puolelle Suomea paikallislehtiin, sekä mm. STT:n tietopalvelun kautta muihin medioihin. Imetysasia tulikin viikon aikana mediassa esiin mukavasti, mm. Nelosen uutisissa oli juttua Tampereen imetystukiryhmästä, useat paikallislehdet ympäri Suomea julkaisivat tiedotteen melkein sellaisenaan, radiokanavat tekivät juttuja. Imetyspuhelin pirisi varsinkin alkuviikosta hurjana ja päivystäjällä oli tekemistä siihen vastaillessaan.

