Raportti Imetystukipuhelimen toimintavuodesta 2006
Maanlaajuinen maitopiiri – Imetystukipuhelin kaikkien ulottuville -projektin tavoite oli, ettei kenenkään tarvitsisi enää sanoa imetysasioistaan: ”Ei ollut ketään kenelle kertoa, ei ketään keneltä kysyä.”
Tilanne Suomessa on ollut lohduton. Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tammikuussa 2006 selvityksen Äitiys- ja lastenneuvolatyö Suomessa 2005:22. Sen mukaan vain 32 % äitiys- ja lastenneuvolatyötä tekevistä terveydenhoitajista on saanut imetysohjaajan koulutuksen (s. 91). Koulutus kestää 18–20 tuntia. Joissakin terveydenhoito-oppilaitoksissa kurssia ei järjestetä lainkaan.
Selvitys selittää myös sen, miksi monet äidit soittavat Imetystukipuhelimeen, koska neuvolaterveydenhoitaja ei osannut auttaa tai koska synnytyssairaalassa eri henkilöt neuvovat ristiin. Imetystukipuhelimessa päivystää aina vähintään 60 tunnin koulutuksen suorittanut imetystukiäiti.
Projektin selkein tulos on, että Imetystukipuhelin on palvelu, jota todella tarvitaan ja kysytään. Tilastoituja imetystukikontakteja oli vuonna 2006 yhteensä 3687 kappaletta. Näistä Imetystukipuhelin vastasi 1163 puheluun.
Imetystukipuhelimen toimintaa kannattaa kehittää yhä varmemmalle pohjalle. Huomasimme myös, että harrastajamaisesti pienellä piirillä aloitettu toiminta ei ole vielä kehityksensä lopussa, hyvä jos puolivälissä.
