Imetyksen tuki ry - kirjoituskilpailu

Imetystarina-kirjoituskilpailu

Kettu

Vaikka sen ihmeen oli kuunnellut lauluissa ja katsonut kuvissa, ei sit� saattanut uskoa ennen kuin omissa nahoissaan tunsi: t�ysikuu todella valaisi lumisen pihamaan h�p�isev�n kirkkaasti. Taivaisen y�vartijan kalsa katse her�tti minut sohvalta, johon olin nukahtanut loputtoman iltasy�t�n j�lkeen. Nyt lapsi tuhisi unenp�tk��ns� oppien mukaan omassa s�ngyss��n, �idin tuoksuinen r�tti kainaloissa. Hauraat olivat pienen aseet kaikennielev�� yksin�isyytt� vastaan.

Piharakennuksen pitk� varjo oli neuroottisen lapsen v�rityskirjasta; tasav�rinen eik� hipaisuakaan yli rajan. Olin jo k��ntym�ss� kohti omaa tunnin unenriepuani, kun varjoon puhjenneesta nupusta sukeutui kettu, pihamaan tuttu kulkulainen. Se kaarteli reitti�ns�, etsi helppoa y�palaa roskiksestamme. Naapurustossa sit� pidettiin riesana, kissojen pelottelijana ja ruuan varastajana, hemmoteltuna luonnonoikkuna. Kun ei ihmist� pelk��. En kehdannut kertoa naapurin kaikkitiet�v�lle rouvalle, miten ketun vapaus ja nokkeluus liikuttivat valvottuja �it�ni.

Miehen tuttuun kuorsaukseen en jaksanut en�� n�rk�sty�. Sama ��ni rytmitti minuuttejani kun puoli vuotta sitten makasin viimeist� y�t� vauvan kanssa sis�kk�in, tunnustellen sen polttavaa kaipuuta tulla n�kyviin. Silloin valvoin ensimm�ist� kertaa odotellen koska voimani loppuisivat ja kaikenjaksavan �idin rakkauden kulissi kaatuisi kirkuen.

Peittokotelossani mietin eilist� neuvolak�ynti�mme. Hyvin kasvaneen ja kehittyneen pojan takaa olin varovasti tunnustanut �iden olevan yh� repaleisia. Kun tissill� nukkuminen ja lapsen y�llinen syliss� paapominen olivat paljastuneet, laittoi hetki sitten niin lempe� neuvolan rouva �idin ruotuun kauhukertomuksella rintariippuvaisesta lapsesta ja riippurintaisesta �idist�, jotka eiv�t koskaan oppineet el�m��n ilman toisiaan. Oma s�nky, uniriepu ja tissit�n y� oli syyt� aloittaa heti, jos lapsiparan koskaan halusi p��sev�n osalliseksi kes�leireist� ja armeijan nuotiojutuista. Uhmakas ��ni p��ss�ni kysyi, mit� kuusi kuukautta paasatulle lapsentahtiselle imetykselle tapahtui. Ilmeisesti siin� oli parasta ennen p�iv�ys.

Kotimatkan olin itkeskellyt ja miettinyt imetysdementian kourissa olinko nyt takertunut lapseeni hiipuvan avioliittoni, kadotetun ammatti-identiteettini, j�rkkyneen oma�iti- min�lapsisuhteeni vai silkan uupumukseni takia. Ristin tielle osunut naapurin perhep�iv�hoitaja oli lohduttanut kertomalla, miten h�n oli laittanut omat ja hoitolapsetkin kauniiseen p�iv�j�rjestykseen napakalla rytmityksell�, ennakoinnilla ja j�m�k�ll� kielt�ytymisell� lapsen itkiess� turhia lohdukkeita: �Reippaasti vaan, kyll� s� sen kest�t. Kolme y�t� ne huutaa, mutta sitten saat nukkua. Laitat vaikka korvatulpat.�

Uni ei tullut eroahdistuneelle. Kahden metrin p��ss� nukkuvan lapsen tuhina kuului kuin valtameren takaa. Kettu n�ytti kulkevan naapurin tontin rajaa, horjahdellen rajapyykin tuntumassa. Se oli niin olemassa ja el�m��n valmis, urheana lakananvalkeassa yksin�isyydess��n.

Mit� t�ss� nukkumaan, mietin. Voisi sit� y�ns� huonomminkin k�ytt��. K�vin asettamassa illalliseksi aiotut sis�fileet ulkoportaille ja seurasin ikkunasta kuinka kettu herkutteli. Matkalla s�nkyyn kaappasin pojan viereeni.

nimim.Kettu

Palkinto

500e

Tuomariston palautteet

Tarina on ehe� ja sanallisesti rikas tuokiokuva, jossa imetys ja nuoren perheen historia on tallennettu vahvaan y�tunnelmaan. Kettua tarkkaileva �iti rakentaa havainnoistaan ja tunteistaan taitavan sanamaalauksen. Imetys asettuu osaksi perheen konkreettista arkea, josta ei puutu runollisuuttakaan. (Tittamari Marttinen)

Ketussa on villi� vapaata luontoa, kauneutta ja �idin pient� tottelemattomuutta odotuksia kohtaan. Siksi tarinassa on iloa ja emansipaatiota. (Rosa Meril�inen)

Kettu-tarina on oivallinen, luova, herk�n vahva ja tavattoman kaunis analogi vertaistuesta ja voimaanuttamisesta. Y�llinen kuunvalo avaa mielen ja ketun "rohkaisu" johdattaa �idin kuuntelemaan omia ajatuksiaan, tunteitaan ja vauvan viestitt�mi� tarpeita. �iti p��see yhteyteen itsens� kanssa ja t�st� kumpuaa hiljaisella, kiihkottomalla tavalla voimaa ja kyky soveltaa imetyksen tuomia arjen haasteita juuri heille kahdelle sopivalla tavalla. (Merete Willis)

Kirjoittaja osaa tarinan rakentamisen ja tuntee hyvin valitun viitekehyksen yll�tyksellisen voiman, vaikka todenn�k�isesti kokemus on my�s oma, aito ja henkil�kohtaisesti merkityksellinen. Tekstist� huokuu varmuus siit�, ett� loppujen lopuksi min� itse tied�n vaikka sitten jonkinlaisen ikiaikaisen emon vaistolla ja varmuudella, mik� on hyv�ksi minun lapselleni ja minulle. T�m�n luulisi olevan l�ht�kohtaisesti itsest��n selv�� useimmille �ideille, mutta vauva- ja taaperoperheen lehdentekij�n n�k�kulmasta, n�in on j�rkytt�v�n harvoin. Ollaan varmempia, me nyky�idit! (Jaana Sarkki)

Tiivis, hallittu, kielellisestikin tyylik�s proosateksti, jossa �idinrakkaus hakee vertauskuvansa luonnosta. Erottui joukosta oma��nisyydell��n. (Juha Itkonen)