Lakkopuhe 20.9.
Valtio semi-imettää? Tarvitaan aitoja tekoja.
Kenties olette nähneet kuvan viktoriaanisen ajan yläluokkaisesta imetyksestä. Rintaa vasten painettiin lasisuppilo, josta kulki letku sylissä makaavan vauvan suuhun. Näin rinta ei joutunut liian alttiiksi kosketuksille.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisee parin viikon kuluttua Imetyksen edistämisen toimintaohjelman. Ohjelma kertoo lähteisiin nojaten, miten Suomenkin terveydenhuolto voisi hoitaa imetystä eri yksiköissä asiallisesti. Ilman valtion tahtoa toteuttaa ja rahoittaa imetysohjauksen rakenteita koko laaja julkaisu jää lasiseksi rintakumiksi, jonka läpi ei juuri maitoa heru.
Tämä THL:n toimintaohjelma on yksi osatekijä Imetyksen tuen rahoituskriisissä. Kun imetys on nyt paperilla, sehän on kuntien toimintaa. Päättäjät voisivat lukea ohjelmasta tarkemmin kaksi seikkaa: ensinnäkin imetykseen tarvitaan oikeita äitejä, oikeita rintoja ja oikeita vauvoja. Toisekseen myös ohjelma sanoo moneen kertaan selvällä suomella, että ammattilaisten ohjauksen rinnalle tarvitaan vertaisten organisoimaa imetystukea.
Muistakaamme myös, että ohjelmaan on kirjattu nämä sanat: Valtakunnallisen Imetystukipuhelimen toimintaa pyritään tukemaan julkisin varoin. Virastokieltä kun kirjoitetaan, tämä ”pyritään tukemaan” on melkein sama kuin ”Suuri kiitos siitä kaikesta työstä, jonka kolmas sektori on tehnyt muuttaessaan imetyksen yksityisestä valinnasta asiaksi, johon voidaan vaikuttaa.”
Äidit eivät imetyksen edistämisen toimintaohjelmassa näy. He ovat toimintojen kohteita. Täysimetystä korostetaan jälleen suhteettoman paljon siihen nähden, miten tavallista osittaisimetys on joko valintana tai imetysohjauksen puutteiden tuloksena.
Paperikielinen toimintaohjelma ei muuta äitien mahdollisuuksia imettää, jos ei ole oikeita äitejä, jotka haluavat, että ohjelma toteutuu.
Tulevina vuosina Imetyksen tuki ry:n tehtävä on voimaannuttaa äidit ja tukiäidit kirjelmöimään huonosta imetysohjauksesta. Täytyy ottaa säännöllisesti yhteyttä ministeriöön, ja tehdä selväksi, että imetyksen toimintaohjelmaa ei pidä pelkäksi paperinipuksi. Täytyy lopettaa hyssyttely. Täytyy vaatia pienten maitopartojen puolesta ja täytyy pitää ääntä niidenkin äitien puolesta, jotka soittavat Imetystukipuhelimeen vain itkeäkseen puolitoista tuntia. Siskoja ei saa jättää yksin.
Lakkopuhe 19.9.
Ihana pieni olento jota ei vielä oikein tunne, ei tiedä miksi ähisyttää ja itkettää. Häntä on odotettu niin pitkään. Häntä tulevat ihailemaan mummut, ukit, tädit, sedät, ystävät tuttavat ja kavereiden kummilapset. Ylpeä äiti, paikat vielä arkoina synnytyksestä, keittää kahvia, leipoo pullaa, pesee astioita ja pitää kotia siistinä. Yrittää välillä levätä ja opetella imettämistä samalla kun niskan takaa kuuluu ”No tuleeko titä maitoa tieltä tittittä tuleeko?”. Jos menee hyvin, vauva imaisee masun täyteen viidessä minuutissa ja äiti voi jatkaa kahvikuppien täyttämistä.
Mutta jos ei tulekaan. Jos yö on mennyt valvoessa. Jos imuote on hakusessa, rinnat kipeät, hormonit puskevat hikenä pintaan ja elämä itkettää. Vauvakaan ei tunnu omalle vaan oudolle olennolle, joka imee ne viimeisetkin mehut äidistä joka on viettänyt aamun leipoen kakkupohjaa vieraille. Jos vauva haluaakin olla rauhassa rinnalla, ihmetellä ja maistella tunnin tai kaksi.
Tässä tarvitaan imetysrauhaa ja itsekkyyttä. Jämäkkyyttä sanoa ”ei” vieraille. Jäädä vuoteeseen vauvan kanssa pesimään ja opettelemaan uutta ihmistä. Koti pysyy pystyssä, vaikka nurkissa pyöriville villakoirille joutuisi antamaan nimet. Vanhemmat lapset ja puoliso osaavat olla keskenään tai sitten voi etsiä heille apua lähi-ihmisistä. Ruokaakin saa haettua kaupan kylmäaltaasta. Nyt ei tarvitse suorittaa. Ei juosta vauvauinnista värikylpyyn. Nyt on se aika, kun päästetään irti modernista yhteiskunnasta ja palataan alkukantaiseen naarauteen. Ollaan yhtä suurta emoa, puolustetaan ja syötetään pientä ja opetellaan tunnistamaan hajut, äänet ja jokainen hahtuva päälaelta ennen kuin kutsutaan maailma kotiin. Nyt ei ole aika olla sosiaalinen vaan terveesti itsekäs.
Vanha kansa tiesi tämän. Puhuttiin lapsivuodeajasta, jolloin äidin ei oletettu osallistuvan talon töihin, kylän muut naiset hoitivat ruuat pöytään ja auttoivat askareissa. Äiti imetti. Antoi ne kullanarvoiset elämänpisarat vauvalleen ja lepäsi.
Me puhumme imetysrauhasta perhevalmennuksissa. Kannustamme väsynyttä äitiä vaatimaan tilaa imetykselleen. Kehotamme häntä ajamaan vieraat pois ja opettelemaan sietämään sekasotkua, pyykkikasaa ja pesemättömiä astioita. Ne kyllä odottavat. Nyt on aika vai olla ja opetella kiireettömyys. Nyt on emon aika.
Lakkopuhe 18.9.
Tuohtunut äiti kysyy keskustelupalstalla kuinka me voimme olla lakossa kun oikeasti apua tarvitsevia äitejä on pulassa. Kuinka me kehtaamme?
Jokainen puhelimeen vastaava tukiäiti on käynyt sekä Perustietoa imetyksestä että Imetystukiäiti-kurssin. Tukiäiti on maksanut kurssimaksut ja matkakulut omasta pussistaan. Hän on matkustanut lastensa kanssa tai hankkinut näille lapsenvahdin kurssin ajaksi. Häntä ovat ilman palkkaa kouluttaneet kokeneemmat tukiäidit. Hän on lukenut läksynsä tiehyttukoksesta, imuotteesta, maidon säilytyksestä ja imetyksen tehostamisesta. Hän on harjoitteluaikanaan surffannut netissä etsien tietoa luotettavista lähteistä ja vastannut Maitolaituri-keskustelufoorumille huolestuneena kirjoittaneille äideille.
Tukiäiti on omalla ajallaan päivystänyt puhelimessa: kuunnelut itkut, ilot ja yrittänyt löytää vielä yhden konstin, jota huolestunut äiti ei olisi kokeillut. Kiitoksiakin tulee, mutta yhtä lailla tulee epäileviä kommentteja. Puhelimen sulkiessaan tukiäiti ei voi tietää miten tilanne etenee, ja joskus niitä vaikeita puheluita jää vatvomaan mielessään pitkäksikin aikaa.
Koulutettu vertaistukiäiti on valmis lahjoittaman aikaansa ja maksamaan saamastaan tiedosta, jotta pystyisi jakamaan sitä tarvittaessa eteenpäin. Kuinka hän kehtaa kieltää tämän ilmaisen avun sitä tarvitsevalta?
Juuri nyt me kehtaamme laittaa puhelimen kiinni ja vaatia arvostusta itsellemme, tiedoillemme ja tekemällemme työlle. Me kehtaamme vaatia rahaa puhelinlinjojen auki pysymiseksi, koulutusten jatkumiseksi sekä siksi, että meillekin löytyisi tukea mieltä vaivaavista puheluista keskustelemiseen luottamuksella.
Siksi että joku kuuntelisi myös ensi vuonna.
Lakkopuhe 17.9.
Riittää jo se lämmin käsi!
Meitä tukiäitejä kehutaan usein. Ylihoitajat kehuvat. Sosiaali- ja terveyspalvelujen johtajat kehuvat. Terveydenhoitajat kutsuvat valmennuksiin ja ohjaavat äitejä soittamaan vertaistukijoille.
Ja millaisia soittoja.Terveydenhoitaja sanoo äidille, että jätät lisämaidon kerralla pois, niin josko se täysimetys sujuisi. Äiti jättää kolme desiä lisämaitoa pois. Vauvasta tulee itkuinen ja levoton ja painonnousu hidastuu. Terveydenhoitaja kehottaa soittamaan vertaistukipuhelimeen, josko niillä olisi parempia ideoita.
Maahanmuuttajaperheen juuri synnyttänyt äiti ymmärtää vain miehensä tulkkaamaa englantia. Äidillä on hätä vauvansa kanssa. Heille ei hankita tulkkia ja terveydenhoitajan kotikäyntiä, vaan perheeseen kutsutaan englantia puhuva imetystukiäiti.
Jyväskylässä sairaanhoitopiirin lapsivuodeosasto kutsuu tukiäidit pitämään kerran viikossa imetystukipistettä kahden tunnin ajan. ”Ette te varmaan useammin pääse”, kysyy pyytäjä. Pysäköintikorttia tukiäideille ei järjesty. Ei järjesty edes lausuntoa tai suositusta ylihoitajalta kaupungin virkamiehille rahoitushakemuksen liitteeksi.
Kun pyydetään suosituskirjeitä, yhtäkkiä kynät katoavat.
Vaikutusvaltaisilla naisilla on kaksi tapaa sulkea korvansa. Toinen on kehua, kuinka hienoa, että olet imettänyt, niin minäkin! Hyvä tyttö! Toinen tapa on vuodattaa imetystarinansa, olipa tilanne mikä hyvänsä. Rouva päättäjä ottaa pienen imetystukituokion itselleen ja sitten unohtaa koko imetystuen, koska imetystukea ei tarvita, kun imetys on niin vaikea asia.
Meitä tukiäitejä lämmittää varmasti se fakta, että valtio luottaa meihin. Jokaisessa äitiyspakkauksessa on Imetystukipuhelimen numero imetysoppaan keskiaukeamalla, ja Stakesin opas neuvoloissa kautta maan ohjaa myös äidit soittamaan vertaistukeen. Me tehdään niin tärkeää työtä!
Lakkopuhe 16.7.
Nettipalstalla aloitetaan keskustelu julki-imetyksestä. Joku rohkea kertoo imettäneensä bussissa, kaupan hyllyjen välissä, kahvilassa – missä nyt lapselle tuli nälkä. Toinen kertoo, miten oli etsinyt imetykseen hiljaisen nurkkauksen poissa katseilta. Ja kolmas siitä miten hän kadehtii niin äitejä, joiden lapset suostuvat syömään muutenkin kuin makuuasennossa pimeässä huoneessa. Keskustelu käy kauniina, pohditaan missä on hyviä lastenhoitohuoneita, missä imetysmyönteisiä kahviloita.
Ja sitten se tulee. Täysin Varma Mielipide ™: Julki-imetys on perverssiä, tyydyttää vain äidin irstaita vilautteluhaluja ja jos sitä tissiä pitää koko ajan olla tarjoamassa niin sietää pysyä kotona. Tälle mielipiteelle löytyy myötäilijöitä, jotka kertovat miten Ainoa Oikea Tapa ™ ruokkia lapsi julkisella paikalla on pullo.
Mitä tämä kertoo sille äidille joka keskustelun aloitti? Imetys on hävettävää. Alkukantaista eritteiden vaihtoa, joka ällöttää suurinta osaa kansakunnasta. Imettämällä julkisesti hän ruokkii perverssien tyyppien fantasioita ja tekee itsestään seksiobjektin.
Milloin ja miksi näin kävi? Miksi äidin rinta, joka tuskin näkyy imetystilanteessa, on niin häiritsevä ja pelottava? Milloin äitiydestä tuli pornoa?
Julkinen imetys edistää imetystä tekemällä imetyksen näkyväksi. Uhmataan pervopeikkoja, paheksuvia katseita ja kitkeriä kommentteja imettämällä jos vauvamme sitä tarvitsee. Nautitaan niistä hetkistä, kun kesken imetyksen joku istahtaa viereen, katsoo hetken ja huokaisee ”Tuo on niin kaunista”. Ollaan ja kuunnellaan se hiljaisella äänellä kerrottu oma imetystarina, josta voi olla jo puolikin vuosisataa aikaa. Tai ollaan se äiti joka istuu imettävän viereen ja sanoo ne sanat ”On tosi hienoa että imetät”. Vertaistukea tämäkin.
15.9. lakkopuhe
Imetykselle äänioikeus!
Hyvät naiset, äidit ja herrat, jotka tällä viikolla käytätte sanoja imetyksen puolesta. On aika vaatia imetykselle äänioikeus. Kaikenlaiselle imetykselle.
On monia naisia, joille imetys on ollut hyvä kokemus tai imetyksen loppuminen ei ole jäänyt kalvamaan mieltä. He ovat varmoja, että kaikilla on yhtä hyvä tuuri. Neuvolassa on ollut mukava ihminen ja naapurit sekä puoli sukua ovat tukeneet. Lintukoto on silloin sylitellä nojatuolissa vauvan kanssa.
Mutta on muitakin. Paljon muitakin. Katkeria imetyskipuja. Kipeitä muistoja, naisia jotka suuttuvat pelkästä sanasta imetys. äitejä joita imetys itkettää vuosikausia, jos sitä tulee ajateltua. äitejä jotka kertovat tyttärilleen surullisena, ettei meidän suvussa voi imettää, varaudu pettymään. Nämä naiset ja äidit tarvitsevat äänioikeuden.
Imetykseen tarvitaan aito valinnanvapaus. Täytyy olla vapaus jättää imetys väliin. On saatava imetystä tukevaa ohjausta niin kauan kuin äiti sitä haluaa. Ammattilaisia täytyy kouluttaa ja vertaitukijoiden pitää olla sitkeitä.
Miten me kiittäisimme esiäitejämme, jos he olisivat aikanaan todenneet, että äänioikeuden saaminen on niin vaikeaa, että eipä se kannata, ja ihan turha sitä on oikeastaan edes tavoitella, kun tähänkin asti on ilman pärjätty, ihan hyviä ihmisiä meistä ja meidän äideistäkin on kasvanut ilman äänioikeutta.
Maailma ei muutu itsestään. Muutokset eivät tapahdu, ne tehdään, ja ne tehdään yhdessä.
14.9.2009
Hyvät tukiäidit, vapaaehtoiset:Imetys on äidin ja lapsen välinen asia, joka halutaan vaieta kuoliaaksi ja haudata parilla lauseella: sehän sujuu luonnostaan ja jos ei suju niin anna pullosta.
Me emme puhu vain imetyksestä, me emme painosta imetykseen. Puheluissa käsitellään sitä lapsiperheen vauva-arkea, josta neuvolan 20 minuutin aikana ei ennätetä puhua. Me puhumme vierottamisesta, pulloruokinnasta, osittaisimetyksestä ja samalla hormonien kostuttamista lakanoista ja valvomisen sekoittamasta päästä, sukulaisista ja kavereiden antamista neuvoista, joita äiti ei haluaisi noudattaa
Me olemme vauvaperheen iholla vereslihaan asti, me tuemme äidin oikeutta valita, tehdä omat päätöksensä ilman anopin, apen, isän, mummon tai kumminkaiman painostusta.
Me olemme pääasiassa imetystukipuhelin, mutta me otamme kopin äidistä ja autamme jaksamaan.
Meillä on aikaa kuunnella se ongelma, jota neuvolan tädille ei ennätä kertoa tai jonka kokee "ihan tyhmäksi". Me olemme se hiekkalaatikko, jota kaikilla äideillä ei omassa pihassa ole.
Ja jotta me jaksamme, me tarvitsemme ammattitaitoista ohjausta, työntekijöitä, jotka voivat keskittyä tukemaan tekemäämme vapaaehtoistyötä. Ihmisä jotka ovat ammattimaisia vertaistukijoita vertaistuen antajille.
Ei meistä kukaan jaksa kuivuvia kaksiviikkoisia, multiongelmaisia lakkoilijoita ja kummaa kakkaa pelkällä tiedolla että meitä tarvitaan, vaan kyllä me ansaitsemme oikeita työntekijöitä koordinoimaan koulutusta ja kertomaan julkisuuteen, mikä tilanne on.