Mediatiedotteet
Äitien äänet häviävät
Imetystukipuhelimessa matala kynnys ja tunteet korkealla 19.9.
Viikolla 38 kukaan ei kuuntele Katia 13.9.
TAPAHTUMATIEDOTE: Toiveikas mielenosoitus ja Pienin askelin -installaatio 13.9.
Vapaaehtoistyön ensimmäinen lakko 11.9.
Imetyspuhelin vaikenee viikoksi 3.9.
TIEDOTE
Julkaisuvapaa heti
21.9.2009
Äitien äänet häviävät
Suomalaiset naiset taistelivat sata vuotta sitten naisille äänioikeuden. Imetyksen tuki ry:n mukaan äitien äänet katoavat. Äitien ääni häviää yksityisyyteen, maaiman parhaaksi mainostettuun neuvolaan, parisuhdepuheen ja varhaisen vuorovaikutuksen ohjeistuksiin. Imetyksen tuki ry:n vertaistukipalvelu Imetystukipuhelin kuulee äitien torjutut tarinat.
Suomessa enemmän kuin 90 naista sadasta lähtee synnytyssairaalasta kotiin vauva rinnoillaan. Jokaiselle heistä on kerrottu STM:n suosittelevan, että lapselle olisi parasta antaa vain äidinmaitoa puolen vuoden ajan. Puolen vuoden täysimetyksen saavuttaa sadasta äidistä vain yksi ainoa. (STM 2005.)
Äidit haluavat imettää. Leena Hannulan väitöksen mukaan äidit itse toivovat keskimäärin kahdeksan kuukauden imetystä (2003). Kaksi kolmesta työntekijästä neuvoo äitejä ilman imetysohjauksen koulutusta. Neuvolassa hoidetaan niin paljon muutakin kuin vauvojen ainoaa ravintoa, eikä äideillä ole voimia pitää ääntä ohjauksesta, jota he eivät saa, koska heidän ääntään ei kuulla.
Imetyksen tuki ry on kansalaisjärjestö, joka on syntynyt äitien tarpeesta tehdä imetys aidosti äitilähtöiseksi valinnaksi. Kenenkään ei ole pakko imettää. Äitien puolesta ei saa ajatella, milloin imetystä on parasta vielä yrittää tai milloin se pitää lopettaa heti. Imetysohjauksen tulee perustua ajantasaiseen tietoon ja imetystä tulee tukea yksilöllisesti.
Imetyksen tuen vertaistukikontaktit tavoittavat kymmenesosan syntyvästä ikäluokasta. Äitiyspakkaus ja THL:n koko väestölle suunnattu julkaisu Meille tulee vauva kertovat Imetystukipuhelimesta jokaiselle vauvaperheelle. Koska äitien ääni ei kuulu, äitien järjestö ja Imetystukipuhelin on vaarassa vaieta ensi vuoden alussa. RAY:n uudet rahoituslinjaukset ovat sellaisten pienten järjestöjen uhka, joilla ei ole hallituksessaan tunnettuja poliitikkoja.
Imetyksen tuki ry uskoo tulevaisuuteen. Rahoituksista ei ole vielä päätöksiä. Vertaistukiäidit vievät tiistaina 22.9. kello 12 alkaen äitien äänen eduskuntaan. Tämä Toiveikas mielenosoitus vie vallan portaille 900 vauvansukkaa Pienin askelin -installaationa. Sukat ovat verhonneet pienimpiä varpaita ja haparoivia ensiaskelia. Niitä on yhtä monta kuin tänä vuonna on kuultu äitien tarinoita Imetystukipuhelimessa ja -skypessä. Me uskomme, että päättäjät kuulevat äitien tarpeen. Me uskomme, että Imetystukipuhelin vastaa myös ensi vuonna.
Lisätietoja
www.imetys.fi/loppu
Tiedottaja Kirsi Vanhamaa/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038
Kampanjavastaava Leena Pikkumäki/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 039
Tiedote
19.9.2009
Julkaisuvapaa heti
Imetystukipuhelimessa matala kynnys ja tunteet korkealla
Imetystukipuhelin on ollut tämän viikon ajan lakossa. Äitien ja isien kirjoittamia lakkopalautteita on leimannut tyrmistys: eihän tällaista palvelua saa lakkauttaa. On tärkeää, että imetystukea on saatavilla nopeasti ilman ajanvarausta. Kirjoittajat kokevat saaneensa osaavaa, rakentavaa ja avomielistä tukea.
Lakon tukijat kertovat saaneensa imetystuen avulla kokemuksen vauva-arjessa pärjäämisestä. Moni on päässyt imetyksessä kivuista ja huolista vähitellen eroon, kun puhelimen avulla on kartoitettu, mistä on kysymys ja mihin kannattaa edetä. Tärkeänä tukena muistetaan myös niitä puheluita, joissa on vahvistettu äidin halua lopettaa imetys. Helpotukseen on monta tietä. Kohdatuiksi tulleet äidit kertovat muistoistaan liikuttunein sanoin.
Valitettevan toistuva teema palautteissa on kritiikki neuvoloita kohtaan. Synnytysairaalan kiireet ja neuvolan jopa kahden kuukauden jonot kertovat karua tarinaa terveydenhuollon resurssipulasta. Imetystukipuhelimen tukijat haluavat kysyä päättäjiltä, muistavatko he, millainen on muutaman päivän ikäinen käärö. Tietävätkö he, miltä tuntuu jännittää, saanko pidetyksi tämän pienen ihmisen hengissä?
Tukiäidit ja yhdistys haluavat kiittää kaikkia imetystuen kohtalosta huolestuneita. Kutsumme vauvaperheet läheisineen mukaan Toiveikkaaseen mielenosoitukseen Eduskuntatalon portaille 22. syyskuuta kello 12.
Lisätietoja
tiedottaja Kirsi Vanhamaa/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038
tai koulutussuunnittelija Leena Pikkumäki/Imetyksen tuki ry p. 044 5225039
TIEDOTE
Imetyksen tuki ry
13.9.2009
Julkaisuvapaa heti
Viikolla 38 kukaan ei kuuntele Katia
Imetystukipuhelin on viikon ajan lakossa. Miten vapaaehtoiset voivat mennä lakkoon? Eikö ole väärin, että vauvaperheet jäävät ilman tukea?
Katin vauvalla on tapana irrottaa ja ottaa kiinni nännistä moneen kertaan, hän venyttelee ja heiluttelee käsiään, ärisee ja murisee. Sitten hän kuitenkin alkaa syödä. Pitäisikö huolestua? Vauva on kasvanut hyvin. Tukiäiti kertoo, että tämä on kuusiviikkoisille hyvin tyypillinen vaihe. Kati tarvitsee tukea ja varmuutta, ettei ole tehnyt mitään väärää.
Laura haluaa kysyä, miltä pakastetun äidinmaidon pitäisi maistua ja haista. Tarina kulkee myös lisämaitoon, vauvan kasvuun ja äitiyteen. Anua mietityttää, voiko kaksikuisen vauvan antaa nukkua läpi koko yön. Vaikuttaako se maidon määrään? Vauva kasvaa hyvin, on terve ja hyväntuulinen. Päivisin vauva syö kolmen tai neljän tunnin välein. Jutellaan, miten rinta ja vauva toimivat.
Ronjan soitto on ns. punainen puhelu. Päivystäjälle puhelu on ensimmäinen, jossa soittaja alkaa itkeä heti puhelun alussa. Äiti antaa puhelimen isälle. Marko kertoo perheen tilanteesta: äidin rinnat ovat haavoilla ja vauva on kovin itkuinen. Neuvolan soittoaika on ruuhkainen eikä ensikäyntiä ole sovittu. Äiti haluaisi ihan valtavasti, että hän voisi imettää ensimmäistä lastaan. Puhelu on pitkä. Ensin kartoitetaan tilannetta, sitten on rauhoittelun vuoro. Toivottavasti maanantain soittoaikana neuvolakin vastaa.
Kristel on alkanut antaa lisämaitoa anopin tokaisusta, että eihän sulla maito riitä. Määrä on koko ajan kasvanut ja nyt äiti on ottanut selvää ja tajunnut, että on saanut väärää tietoa. Hän haluaa nyt varmistusta omille ajatuksilleen siitä, että haluaa jatkaa ja tehostaa imetystä.
Äitejä ja joskus isiäkin kuuntelevat Katja, Sirpa, Saara, Marika, Pauliina ja monet muut. Pauliina haluaa sanoa: ”Meillä on aikaa kuunnella se ongelma, jota neuvolan tädille ei ennätä kertoa tai jonka kysyjä kokee ihan tyhmäksi. Me olemme se hiekkalaatikko, jota kaikilla äideillä ei omassa pihassa ole.” ”Ja jotta me jaksamme, me tarvitsemme ammattitaitoista ohjausta, työntekijöitä, jotka voivat keskittyä tukemaan tekemäämme vapaaehtoistyötä. Ihmisiä, jotka ovat ammattimaisia vertaistukijoita vertaistuen antajille.”
Menemme lakkoon, jotta Laura, Anu, Iris, Ronja, Marko ja Kristel tulisivat kuulluiksi myös ensi vuonna. Toivomme ja haluamme päästä vastaamaan heille. Uskomme, että rahoittajammekaan eivät halua lisää kyyneliä Katille, jonka lapsi on tammikuussa viisikuinen ja tekee hampaita, ja joka miettii miten nyt imetysasioissa suu pannaan.
Lisätietoja: tiedottaja Kirsi Vanhamaa/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038 tai koulutussuunnittelija Leena Pikkumäki/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 039
TAPAHTUMATIEDOTE
13.9.2009
Hyvä median edustaja,
Imetyksen tuki ry järjestää 22.9. Eduskuntatalon portailla Toiveikkaan mielenosoituksen ja Pienin askelin -installaation. Kutsumme paikalle kello 12:00 vauvaperheitä, isovanhempia ja aidosta kansalaistoiminnasta kiinnostuneita. 12:30 pidetään puhe ja 13:00 toivomme tapaavamme eduskuntaryhmien edustajia.
TOIVEIKAS MIELENOSOITUS ** Imetyksen tuki ry:n rahoitukset ovat katkolla vuodenvaihteessa. Mitään ei ole luvattu, mutta ei ole kiellettykään – hakemukset muhivat RAY:ssa ja THL:ssa. On aika vaikuttaa. Me uskomme ja toivomme, että voimme jatkaa toimintaamme myös ensi vuonna.
PIENIN ASKELIN -INSTALLAATIO ** Vallan portaat ovat kylmät ja korkeat. Vauvansukkia on portailla yhtä monta kuin tänä vuonna 22.9. mennessä on tullut vastattuja imetystukipuheluita (n. 770). Jokainen sukka on ollut pienen kansalaisen jaloissa. Sukissa on potkittu pienintä peittoa ja otettu ensiaskelia ympäri Suomea.
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja
tiedottaja Kirsi Vanhamaa, Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038 kampanjavastaava Leena Pikkumäki, Imetyksen tuki ry p. 044 5225 039 www.imetys.fi/blogi
TIEDOTE yhdistyksille
11.9.2009
Julkaisuvapaa heti
Vapaaehtoistyön ensimmäinen lakko
Imetyksen tuki ry:n vertaistukipalvelu Imetystukipuhelin ei vastaa ollenkaan viikolla 38. Tämä lakko lienee ensimmäinen lajissaan suomalaisessa vapaaehtoistyössä. Yhdistys kerää kampanjan ajan sanallista ja numeerista palautetta. Viikon jälkeen tiistaina 22. syyskuuta aktiivit järjestävät vauvansukkainstallaation eduskunnan portaille ja vievät vauvojen terveiset kansanedustajille.
Mediatempauksen tavoite on turvata yhdistyksen jatkuvuutta. Yhdistyksen projektirahoitukset päättyvät vuoden vaihteessa eikä jatkorahoitusta ole luvattu, vaikka järjestökentällä kukaan muu ei tee tätä samaa työtä. Jatkuvuudella yhdistys haluaa varmistaa nykyisen RAY-projektin tulosten kestävyyden. Projektissa on rakennettu tehokkaasti ja pitkäjänteisesti yhdistyksen organisaatiota. Ilman jatkorahoitusta organisaatio kutistuu ja projektin tulokset häviävät.
Juuri nyt Imetyksen tuki ry:tä tarvitaan enemmän kuin koskaan. Imetyksen edistämisen toimintaohjelma (THL 2009) tarvitsee kolmannen sektorin vahtikoiria, sillä taantuman kourissa on riski, että ohjelma jää vain sanoiksi paperille. Imetyksen vertaistuki on osa kansainvälisiä imetyksen edistämisen ohjelmia, jotka velvoittavat myös Suomea. Jos nyt Imetyksen tuki ry:n toiminta ajetaan alas, valtio joutuu myöhemmin rahoittamaan saman, vuosikausien työn organisoimisen uudelleen.
Kampanja on hyvä työväline jäsenten aktivointiin. Se tarjoaa vauvaperheille mielekkään tavan tulla mukaan toimintaamme. Talkoiden kautta on helppo tutustua vanhoihin aktiiveihin, ja käytännön työssä uusia jäseniä on luontevaa kannustaa ottamaan vastuuta.
Imetyksen tuki ry:n kohderyhmä on vuosittain noin 60 000 vauvaperhettä. Kauttamme saa suoraa vertaistukea 6000 perhettä, ja 600 äitiä osallistuu yhdistyksen tapahtumiin.Imetystukipuhelin vastaa tänä vuonna noin 1000 puheluun. Vertaistukiryhmiä kokoontuu 50 paikkakunnalla ympäri Suomen.
Imetyksen edunvalvojina olemme tehneet lausunnon uudesta, jo vahvistetusta neuvola-asetuksesta, jossa on nyt asetukseen kirjattu neuvolan tehtäväksi tukea äidin voimavaroja imettää. Imetyksen edistämisen toimintaohjelmaan annoimme yksityiskohtaisen lausunnon. Osallistuimme työryhmään, joka tuotti ensimmäisen kaupallisesti riippumattoman pulloruokintaoppaan (Väestöliitto 2009).
Lakkokampanja tekee imetykseen vaikuttamista ja Imetyksen tuki ry:tä tunnetuksi. Yhdistys haluaa kysyä julkisesti, onko liikaa pyytää nuorimmalle ikäluokalle 0,07 prosenttia RAY:n määrärahoista.
Lisätietoja
tiedottaja Kirsi Vanhamaa, Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038 kampanjavastaava Leena Pikkumäki, Imetyksen tuki ry p. 044 5225 039
TIEDOTE
3.9.2009
Julkaisuvapaa heti
Imetyspuhelin vaikenee viikoksi
Imetyksen tuki ry haluaa kiinnittää huomiota imetyksen koulutetun vertaistuen merkitykseen sulkemalla Imetystukipuhelimen viikoksi 38. Äideiltä äideille tapahtuva vertaistuki on jaetun kokemuksen kautta ainutlaatuinen. Synnytysosastoiden lyhentyneet kotiutumisajat ja neuvoloiden niukat resurssit luovat tarvetta yhteistyöhön vertaistuen kanssa.
Vuosittain 60 000 vauvaperhettä hyötyy Imetyksen tuki ry:n edunvalvonnasta ja saattaa tarvita palvelujamme, 6 000 saa meiltä tukea ja 600 osallistuu toimintaamme aktiivisesti. Kukaan muu ei hoida Suomessa imetyksen vertaistukea. Seuraamme muun maailman tapahtumia imetyksen saralla. Tuomme vaihtoehtoja perheille ja koko yhteiskuntaan tiedottamalla esimerkiksi imettämisen ja työn yhdistämisen mahdollisuuksista.
Raha-automaattiyhdistys ja Terveydenedistämisen keskus ovat rahoittaneet imetyksen tukemista. Kolmevuotiset projektit ovat kuluvan vuoden lopussa katkolla ja koko yhdistyksen toimintaedellytykset vaakalaudalla. Ilman rahoitusta Imetystukipuhelimen viimeinen käyttöpäivä on 31.12.2009.
Imetystukipuhelimen lakkoviikko kiinnittää huomion vertaistukipalvelun merkitykseen. Koulutettu imetystuki on ollut yhtä lähellä kuin lähin puhelin. Rahoituskriisi supistaa myös Imetyksen tuen mahdollisuuksia kouluttaa tukiäitejä. Vuodenvaihteen jälkeen imetyksen vertaistuki jää entistä enemmän kirjavien nettikeskustelujen varaan.
Vuonna 2008 Imetystukipuhelimeen soitettiin yhteensä 4 582 kertaa ja näistä 900 puheluun vastattiin. Tänä vuonna 1000 vastatun puhelun määrä tulee todennäköisesti ylittymään. Edelleenkin myös tuen kysyntä on huomattavasti suurempaa kuin mihin kykenemme vastaamaan. Puhelut voivat käsitellä vaikkapa sitä, millaista tavallinen imetys voi olla ja miten siihen voi vaikuttaa. Puheluissa tuetaan usein myös eri-ikäisten vauvojen vieroitusta.
Imetyksen tuki ry:n antama tuki on tehokasta ja innovatiivista. Uusia tukimuotoja perustetaan kulloistenkin äitien tarpeiden pohjalta. Tällä hetkellä imetystukimuotoja ovat Imetystukipuhelimen lisäksi eri paikkakunnilla pidettävät ryhmät, netin Maitolaituri-keskustelufoorumi sekä Imetys-skype. Vapaaehtoiset koulutetut imetystukiäidit ovat tehneet tarvittaessa myös kotikäyntejä vauvaperheisiin.
Vertaistukea organisoidaan terveydenhuollon rinnalle useissa potilasjärjestöissä. Myös vauvoilla ja vauvaperheillä on oikeus asiallisesti organisoituun vertaistukeen. Imetyksen vertaistuki on koulutettua ja vastuullista kokemusasiantuntijuutta. Se ei ole, eikä siitä pidä tehdä, terveydenhuollon imetysohjauksen korviketta.
Imetyksen vertaistukityö on aidosti ennaltaehkäisevää työtä, jota ei resurssoida tarpeeksi. Tämä näkyy suoraan imetysluvuissa. Vaikka tutkimusten mukaan yli 90% suomalaisista naisista haluaisi imettää lastaan ja aloittaa imettämisen, vain 1% täysimettää suosituksen mukaisesti puolivuotiasta. Myös vertaistukijat tarvitsevat taustalleen vahvistavan verkoston, jotta he jaksavat tärkeässä työssään.
Lisätietoja:
tiedottaja Kirsi Vanhamaa/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 038 tai koulutussuunnittelija Leena Pikkumäki/Imetyksen tuki ry p. 044 5225 039