Pikakurssi vaikuttajaksi

EduskuntataloRAY:n ja THL:n avustusrahoituksia ei ole vielä jaettu, joten tulevaisuuteen voi vaikuttaa paljon.

Miten vaikutetaan? Miten otetaan yhteyttä päättäjiin?

Kirjoita kirje tai sähköposti, tai ota puhelin käteen ja soita. Päättäjät tarvitsevat yhteyksiä kotiseutujensa kansalaisiin. Mitään et häviä, mutta voit oppia paljon.

Yhtä oikeaa tapaa puhua tai kirjoittaa kahdenvälisesti jollekin päättäjälle ei ole. Pitää suunnata viesti ja puhua siitä, että on yhteinen etu, että tämäkin asia saadaan kuntoon. Kansanedustajiin saa yhteyden soittamalle heille tai heidän avustajilleen. Kaikki tavat tuntea vaikka sukulaisen tai opiskeluaikojen ainejärjestön kautta kannattaa myös ajatella läpi.

Monia auttaa se, että jakaa kokemuksia muiden kanssa. Iloitsee, kun on tuntunut, että joku kuuli, ja toisaalta pohtii jonkun kanssa sitä, miksi vastapuoli ei ymmärtänyt, miksi imetystä on tärkeä tukea ja miksi tällaisen järjestön toiminta on tärkeää. Kannustus pettymystilanteissa on tsempannut yrittämään uudelleen.

Meiltä on pyydetty viestiä massapostitusta varten. Vetoamme teihin: älkää lähettäkö samaa viestiä kymmenille tai sadoille päättäjille. Sellainen viesti muuttuu roskapostiksi eikä enää palvele tarkoitustaan.

Tärkein viesti on henkilökohtainen. Miksi juuri Sinun mielestäsi Imetyksen tukea kannattaa tukea?

Lue lisää:

MITEN VIESTIN VOI JÄSENTÄÄ
IMETYKSEN EDISTÄMISEN SOPIMUKSIA
SUOMEN IMETYSTILANNE
IMETYKSEN TUKI RY JÄRJESTÖKENTÄSSÄ
VERTAILUJA MUIHIN JÄRJESTÖIHIN
MIHIN KÄYTTÄISIMME RAHAA
LÄHTEET JA VIITTEET